Sairaanhoitajana työskentelevä alle 40-vuotias nainen sairastui äkillisesti huhtikuussa. Siitä alkoi kevään yli kestänyt vaikea aikakausi, joka saavutti lakipisteensä viime viikonloppuna.
– Sairastuin äkillisesti yön aikana korkeaan kuumeeseen, hakkaavaan yskään ja lihassärkyyn 12. huhtikuuta, nainen kertoo MTV Uutisille.
Häneltä otettiin koronatesti, joka näytti negatiivista.
– Ensimmäiset koronatestit otettiin huolimattomasti, minkä vuoksi uskon testituloksen olleen negatiivinen. Lisäksi myöhemmin on todettu, että nielutesteistä lähes 40 prosenttia on virheellisiä.
Toukokuussa infektiolääkäri totesi naiselle, että vaikka testitulokset ovat olleet negatiivisia, kyseessä on selvästi koronavirus ja sen aiheuttama jälkitauti. MTV Uutiset on nähnyt naisen potilastietoja, joissa sairausloman syynä mainitaan epäily koronaviruksesta vielä kesäkuun alussa.
Naiselle oli tehty testit myös kaikista muista harvinaisemmistakin viruksista, mutta mikään testituloksista ei ollut positiivinen.
Lue myös: Suomessa yhdeksän uutta koronatartuntaa
Kunto romahti kesäkuussa
Maanantaina 8. kesäkuuta koronavastaanoton lääkäri soitti naiselle. Nainen kertoo lääkärin sanoneen, että koska naisen kunto oli taas romahtanut, olisi syytä tehdä lisätutkimuksia.
– Tutkimukset tehtiin ja keuhkokuvissa näkyi koronalle tyypillisiä muutoksia. Torstaina lääkäri soitti uudestaan ja määräsi minut päivystykseen, jossa minulle kerrottiin, että perjantaina olisi tarkoitus ottaa vasta-ainekoe.
Perjantaina Hyvinkään infektio-osastolle naista saapui hänen mukaansa tapaamaan "erikoinen lääkäri".
– Lääkäri aloitti kohtaamisen sanomalla, että minulla on sairaalakierre, eikä hän oikein tiedä, miten minua nyt enää voisi tutkia. Keuhkoveritulppatesti oli otettu huhtikuussa ja lääkäri oli sitä mieltä, että keuhkoveritulppa se ei ainakaan voi olla.

