Valvontakamerat taltioivat kahden ihmisen kuolemaan johtaneen kaahauksen Kiinassa. Artikkelin yläpuolella oleva video voi järkyttää herkimpiä.
Uutistoimisto Reutersin käsiinsä saama video näyttää tilanteen, jossa kaksi ihmistä menetti henkensä Kiinassa reilu viikko sitten.
Chaozhoussa lauantaina 5. marraskuuta sattunut traaginen tapahtumaketju sai alkunsa, kun kiinalaismiehen ohjastama Tesla Model Y kiihdytti toistaiseksi tuntemattomasta syystä hurjaan nopeuteen.
Onnettomuuden taustalla olevat syyt eivät ole vielä tiedossa. Kuljettajan mukaan hänen Teslansa kiihdytti yllättäen, eikä hän saanut sitä itse pysäytettyä. Auto pysähtyi vasta rajun törmäyksen seurauksena parin kilometrin päässä lähtöpaikasta.
55-vuotias kuljettaja osui autollaan kahteen polkupyöräilijään ja kahteen moottoripyöräilijään. Uhreista kaksi kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti, mukaanlukien Teslan kuljettaja itse.
Tesla on vahvistanut videon aitouden ja kertoo avustavansa viranomaisia tapauksen tutkinnassa. Toistaiseksi tiedossa on vain se, minkä voi videoltakin päätellä, että auton jarruvalot eivät syttyneet missään vaiheessa.
Viranomaisten mukaan kuljettaja ei ollut alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena.
Kiinassa sattui marraskuun alussa toinen vastaava tapaus, jossa kuljettaja ei omien sanojensa mukaan saanut rajusti kiihdyttänyttä autoaan hidastamaan vauhtia jarrupoljinta painamalla. Tässä tapauksessa ei syntynyt henkilövahinkoja, vaan kuljettaja onnistui ottamaan tilanteen hallintaansa ohjaamalla auton väkisin päin kaidetta.
Lähde: Reuters
Uusimmat
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
Lataa lisää