Järjestäjät: Toiseenkin Gaza-avustuslaivueen aluksista isketty lennokilla

Global Sumud Flotilla -avustuslaivueeseen kuuluva Family-alus
Kuvituskuva. Global Sumud Flotilla -avustuslaivueeseen kuuluva Family-alus.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 10.09.2025 05:20

MTV UUTISET – STT

Alma-niminen alus oli ollut iskuhetkellä ankkurissa Tunisian aluevesillä. Noin vuorokautta aiemmin Family-alus oli joutunut epäillyn lennokki-iskun kohteeksi.

Gazaa kohti matkaavan Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen alus on joutunut epäillyn lennokki-iskun kohteeksi, sanovat laivueen järjestäjät. Lausunnon mukaan isku tehtiin tiistaina.

Britannian lipun alla purjehtiva Alma-niminen alus oli iskuhetkellä ankkurissa Tunisian aluevesillä. Lausunnon mukaan aluksella oli syttynyt iskun vuoksi tulipalo, joka on sittemmin sammutettu. Aluksen yläkansi kärsi palovahinkoja. Alman miehistö ja matkustajat ovat lausunnon mukaan turvassa.

–  Tämä on toinen tällainen hyökkäys kahden päivän sisällä, järjestäjät sanoivat lausunnossaan varhain keskiviikkona Suomen aikaa.

Lausunnon mukaan laivueen matka jatkuu iskuista huolimatta.

Lue myös: Gazaan pyrkivän avustuslaivueen alukseen iskettu lennokilla – BBC vahvistaa videoiden aitouden

Videot kyseenalaistavat viranomaisselitykset

Noin vuorokautta aiemmin järjestäjät kertoivat Family-nimisen aluksen joutuneen iskun kohteeksi Tunisian aluevesillä.

Tunisialaisviranomaiset kiistivät lennokkihavainnot, mutta tilanteesta kuvatuilla videoilla näkyy, kuinka alukseen osuu jotain taivaalta tulevaa. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n todentamispalvelu kertoi tiistaina kyenneensä vahvistamaan useiden iskusta kuvattujen videoiden aitouden.

Brittiläisen McKenzie Intelligence Services -yhtiön tiedustelupäällikkö David Heathcote kertoi BBC:n mukaan, että videoiden perusteella alukseen olisi pudotettu jotakin. Lennokki on hänen mukaansa voitu ohjata aluksen ylle ja pudottaa siitä jotain alukseen.

Heathcoten mukaan videot herättävät joka tapauksessa vakavia epäilyksiä koskien Tunisian viranomaisten selityksiä tapahtumien kulusta.

YK:n ihmisoikeusneuvoston erityisraportoija ja Tunisiassa asuva Francesca Albanese sanoi, että jos hyökkäys voitaisiin vahvistaa, olisi kyseessä "hyökkäys Tunisiaa ja Tunisian itsemääräämisoikeutta vastaan".

Mukana myös suomalaisia

Avustuslaivue lähti liikkeelle Espanjan Barcelonasta elokuun lopulla, ja matkan varrella siihen on määrä liittyä mukaan lisää aluksia. Järjestäjien mukaan laivueen tavoitteena on murtaa Gazan saarto ja toimittaa apua alueen siviileille.

Global Movement to Gaza -liikkeen (GMTG) mukaan laivueeseen osallistuu kymmeniä aluksia ja satoja ihmisiä 44 maasta. Laivueessa on mukana kymmenkunta suomalaista, jotka on hajautettu eri aluksille.

Laivueen matkassa on muun muassa ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg, joka oli saartoa murtamaan lähteneiden aktivistien joukossa myös kesäkuussa. Tuolloin Israelin asevoimat tunkeutui Madleen-laivaan kansainvälisillä vesillä ja esti sen matkan Gazaan.

Tuoreimmat aiheesta

Gaza