Jari Isometsä maalaa Kerttu Niskaselle sykähdyttävää näkymää – Krista Pärmäkoskesta sanat ovat toiset

Tour de Skitä on kaksi Sveitsin Val Müstairissa hiihdettyä etappia takana, ja Kerttu Niskanen on taistelemassa vankasti kiertueen kokonaiskilpailun voitosta. MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä näkee, että tässä pelissä on realistisesti mukana neljä hiihtäjää.

Temppu oli samalla komea mutta Isometsänkin papereissa odotettu. Kerttu Niskanen nousi Tourilla perjantain sprintin jälkeiseltä 12. sijalta ja 44 sekunnin takamatkalta kärkitaisteluun 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan takaa-ajokisassa. Niskanen saavutti kärjen hiukan puolivälin jälkeen ja sivakoi lopulta toiseksi, vain 0,4 sekuntia kisan voittaneen Norjan Tiril Udnes Wengin perässä.

– Oli kova suoritus hiihtää yksin porukka kiinni. Se oli Kertulta hieno hiihto. Toisaalta kuulostaa tylsältäkin, mutta tätähän sitä odotettiinkin. Ei se millään lailla yllättänyt, että hän hiihtää noin kovaa, Isometsä perkaa.

– Tämä kertoo siitä, että kaikki on kohdallaan. Harjoittelu on onnistunut ja aikataulun mukaan mennään.

Tuohon aikatauluun sisältyy kovaa rypistystä lähipäivinäkin, viikon päästä sunnuntaina odottavaan Tourin loppunousuun saakka, ja siinä aikataulussa Niskasen sijalukuna on pysymässä pieni numero.

– Hän oli alun perinkin yksi suosikeista, jotka taistelevat Tourin voitosta ja vähintään kolmen sakkiin sijoittumisesta. Eivät ne odotukset ole mitään muuta kuin vahvistuneet.

Tämänkertainen Tour ylipäätään sopii vahvalle perinteisen menijälle, kun neljä kisoista sivakoidaan perinteisellä ja kolme vapaalla.

"Hyvin pitkälti neljän kauppa"

Jännitystä on kuitenkin luvassa. Tourin naisten kärkinelikko (Weng, Niskanen, Frida Karlsson ja Anne Kjersti Kalvå) mahtuu kahden etapin jälkeen kahden sekunnin sisään.

– Naisten kilpailu hyvin pitkälti näyttää olevan neljän kauppa. Mahdotonta veikata, kuka noista neljästä sen voittaa, mutta tuossa se porukka aika lailla on. Ei siihen enää taideta ulkopuolelta hirveästi tulla, Isometsä tuumii.

Lähimpänä kärkinelikkoa on Touria johtavan Tiril Udnes Wengin kaksossisko Lotta Udnes Weng, joka on sisarustaan 22 sekuntia jäljessä. Sen jälkeen seuraavina ovat Saksan Katharina Hennig (+0.42) ja Yhdysvaltain Rosie Brennan (+0.45), ja heidän jälkeensä tulevat ovat jo yli minuutin kärkeä perässä.

"Seuraava kisa pitää napsahtaa"

Anne Kyllönen kiilasi oivalla takaa-ajohiihdollaan toiseksi parhaaksi suomalaisnaiseksi ja sijalle 16. Hän on 1.25 minuuttia kärkeä jäljessä ja kaksi sekuntia edellä Krista Pärmäkoskea, joka on Kyllöstä pari sijoitusta perässä.

Vaikuttaa siltä, ettei Pärmäkoski ole parhaimmassa vedossaan.

– Hän manasi jonkin verran suksiaan, että ei ollut luistoa, mutta ei se ylämäkihiihtäminenkään näyttänyt siltä, miltä se Kristalla parhaimmillaan näyttää. Voitaisiin tehdä nopeasti johtopäätös, että hän ei ole siinä kunnossa kuin on parhaimmillaan ollut, Isometsä pohtii.

Asiantuntija jättää tosin auki mahdollisuuden, että Pärmäkoski niin sanotusti näytti huonommalta kuin olikaan.

– Kristalla oli aika kova alkuvauhti. Hän hiihti ensimmäisen kilometrin jopa vähän Kerttua kovempaa. Kun kaikki ei ole ihan kohdallaan, se kostautuu noissa korkeuksissa (1 700 metrissä) enemmän. 

– Kun mennään Oberstdorfiin lähestulkoon normaalille merenpinnan tasolle, nähdään Kristan kohdalla enemmän. Seuraava kisa pitää napsahtaa. Se ei mene enää korkeuden piikkiin. 

Tuo kilpailu on edessä ylihuomenna tiistaina 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtörykäisynä.

Lue myös:

    Uusimmat