Maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa alkaa oikeudenkäynti, jollaista harva olisi koskaan ajatellut Suomessa nähtävän. Poliisin päällikkövirassa olleen ihmisen epäillään tienneen palkkamurha-aikeesta, mutta jättäneen sen estämättä.
Kyse on vuonna 2003 tapahtuneesta Vuosaaren palkkamurhasta. Ruotsinturkkilainen Volkan Ünsal tapettiin baari-illan jatkoilla. Ruumis on edelleen kadoksissa.
Oikeuden mukaan murhasta maksettiin palkkio. Murhan tekijät, kolme suomalaismiestä ja sen ruotsalainen tilaaja, tuomittiin elinkaudeksi vankeuteen.
Lue myös: Vuosaaren palkkamurhan tutkinta valmistui – Jari Aarnion murhaepäily siirtymässä syyttäjälle
Aarnion ei epäillä osallistuneen tekoon
Nyt, liki 17 vuotta tapahtuneen jälkeen, Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota syytetään asiassa murhasta. Hänen ei epäillä osallistuneen tekoon, vaan väitetty rikosvastuu perustuu niin sanottuun epävarsinaiseen laiminlyöntirikokseen.
– Jos ihmisellä on erityinen oikeudellinen velvollisuus tietyn vahinkoseuraamuksen estämiseen, hänellä on ollut kyky ja mahdollisuus estää se, ja hän ei toimi niin, että seuraus estyisi, hänet voidaan tuomita rikoksesta, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Sakari Melander.
Aarniolla on siis lain mukaan poliisina ollut velvollisuus estää tietoonsa tuleva rikos. Epäilynä on, että hän on saanut tietoa, että Ünsal ollaan murhaamassa, mutta katsonut pois.
Aarnio on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
Äärimmäisen poikkeuksellinen rikosepäily
Tällainen rikosvastuun mahdollisesti perustava erityinen oikeudellinen velvollisuus voi olla muillakin kuin poliiseilla. Melanderin mukaan esimerkiksi opettaja, lääkäri tai työmaan johtaja voivat laiminlyönnillään joutua vastuuseen epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta.
– Esimerkkinä opettaja, joka laiminlyö valvoa uimaretkellä olevia lapsia. Hän luulee, että kaikki lapset ovat pois vedestä, ja lähtee sieltä, ja sitten joku altaaseen jäänyt lapsi vajoaakin veden alle.