Jari Aarnion huume- ja virkarikosten paljastuminen oli shokki koko Helsingin huumerikosyksikölle.
Aarnion alaisina työskennelleet huumepoliisit eivät olleet tietoisia pomonsa tekemistä rikoksista, joten kun Aarnio otettiin kiinni marraskuussa 2013, oli se valtava järkytys koko työyhteisölle.
Huumepoliisissa tuohon aikaan työskennellyt Jari Kyllönen kuvaa juuri julkaistussa kirjassaan Pahan torjuja (Deadline kustannus), miten esimieheen kohdistuneet rikosepäilyt vaikuttivat työntekijöihin.
– Se aiheutti hirveän myllerryksen ja tuli täytenä yllätyksenä. Se oli kuin tsunami olisi käynyt läpi koko huumerikosyksikön. Se aiheutti henkilöstövaihdoksia ja henkilöitä siirrettiin paikasta toiseen. Kovin isku kohdistui meihin (työntekijöihin), koska meitä kaikkia ruvettiin pitämään rosvoina, Kyllönen kertoo MTV:n haastattelussa.
– Olen joutunut Aarnion takia juoksemaan kuulusteluissa ja jopa oikeudessa. Omalle kohdalleni isoin ja kovin isku oli, että vaikka tiesin mitä olin tehnyt, niin mitä selitän omille läheisilleni, koska minä en ole tehnyt mitään väärää.
Aarniota ja kolmea muuta huumerikosyksikössä työskennellyttä henkilöä epäiltiin virkarikoksista ensimmäisen kerran jo vuonna 2007. Työyhteisö lamaantui jo tuolloin epäilyistä, mutta samaan aikaan kollegoja pyrittiin tukemaan.
– Tämä rikosepäily ei kuitenkaan ollut kuin pieni myrsky vesilasissa sen rinnalla, mitä oli vielä tulossa, Kyllönen kuvaa kirjassaan.
Rikosepäilyt etenivät oikeuteen ja syytteet hylättiin. Aarnio siirtyi vuonna 2009 poliisista töihin teleyhtiöön, mutta hän palasi huumerikosyksikön päälliköksi vuonna 2011.
Kaksi vuotta myöhemmin alkoi "varsinainen myrsky", kun Aarnio otettiin kiinni. Nyt häntä epäiltiin virka- ja huumerikoksista. Samalla otettiin kiinni muutamia muitakin poliiseja työyhteisöstä.
Tutkintaa johti syyttäjä keskusrikospoliisin kanssa. Helsingin huumepoliisin tiloissa oltiin ihmeissään, kun marraskuussa 2013 poliisilaitoksella todistettiin näyttävää operaatiota.
– Huumerikosyksikön tiloihin marssi poliiseja konepistoolit tanassa ja hampaisiin asti aseistettuna tekemään etsintöjä. Yhtäkkiä tuntui, kuin olisin ollut keskellä amerikkalaista toimintaelokuvaa, vain elokuville tyypillinen musiikki puuttui taustalta.
– Tässä elokuvassa esitin sivuroolia sivustakatsojana odottaen, koska toiminta räjähtää täyteen vauhtiin, luodit alkavat viuhua ja pommit paukkua. Niin ei onneksi kuitenkaan tapahtunut. Kaikki sujui rauhallisesti ja etsintä saatiin suoritettua yksikössämme, Kyllönen kuvaa kirjassaan.
Kyllönen ei ollut ainoa huumepoliisi, joka ihmetteli poliisioperaation suuruutta.
– Ajattelin koko tuon spektaakkelin ajan, että pidetäänkö meitä jonain järjestäytyneenä rikollisryhmänä. Luuliko joku, että tekisimme jotain vastarintaa? Olen ollut seuraamassa vastaavanlaista toimintaa, mutta tuolloin etsintä on kohdistunut jonkin moottoripyöräjengin tiloihin. Tilanne tuntui täysin absurdilta: yrität tehdä töitä ja samassa tilassa pyörii aseistautuneita virkaveljiä, joista osan tunsin henkilökohtaisesti.
Kyllönen toteaa kirjassaan olevansa yhä sitä mieltä, että ylimitoitettu aseistautuminen oli tarpeetonta.
– Etsintä olisi saatu suoritettua sillä, että yksikköömme olisi kävelty paikalle ja kerrottu, että nyt tehdään etsintä. Me olemme kaikki ammattilaisia. Olisimme kyllä ymmärtäneet olla puuttumatta etsinnän kulkuun, hän kirjoittaa.
Kun tutkinta eteni, myös muita poliiseja huumerikosyksiköstä otettiin hetkeksi kiinni ja osa kutsuttiin kuulusteluihin.
Aarnio oli lopulta tutkintavankeudessa marraskuusta 2013 marraskuuhun 2015 asti. Vuonna 2016 hänet tuomittiin niin sanotussa Trevoc-jutussa kolmen vuoden vankeuteen muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Helsingin hovioikeus tuomitsi Aarnion kesäkuussa 2019 lisäksi kymmenen vuoden vankeuteen muun muassa törkeistä huumausainerikoksista ja törkeästä todistusaineiston vääristämisestä.
Kyllösen mukaan huumepoliisissa oltiin laajalti pettyneitä siihen, miten esihenkilöt hoitivat asiaa henkilöstön suuntaan. Aarnion jutusta vaiettiin eikä henkilöstöä tuettu. Vaikka huumepoliisissa tiedettiin jo tiettyjen kollegoiden kiinniotoista ja siitä, että kiinniotot liittyvät Aarnioon, päälliköt kiistivät tietävänsä mistä on kyse.
– Olin pettynyt esihenkilöiden toimintaan ja siihen, että he valehtelivat meille päin naamaa. Päälliköt selittivät, etteivät tiedä missä kollegamme ovat ja mistä syystä. Parempi olisi ollut, etteivät olisi puhuneet ollenkaan, jos heillä ei ollut muuta sanottavaa, hän kirjoittaa kirjassaan.
Henkilöstö koki muutenkin jääneensä yksin ja omilleen tilanteessa, jossa heidän oma pomonsa oli paljastunut rikolliseksi.
– Työyhteisöstä tuli entistä tiiviimpi ja toisistaan huolehtivampi. Esihenkilöiltä emme saaneet mitään tukea, lukuun ottamatta oman yksikkömme esihenkilöiltä, jotka olivat kanssamme samassa veneessä. Olisimme kenties tarvinneet tukea työnantajalta, mutta jopa poliisipappia kiellettiin tulemasta puhumaan meille. Onneksi työterveys otti pahan olomme ja hätämme vakavasti.
Kyllösen mukaan jälkikäteen huumepoliisit ihmettelivät keskenään, miksi kukaan rikollismaailmasta ei kertonut heille Aarnion tekemisistä.
– Ihmiset puhuivat meille paljon, epäillyt ja asiakkaat puhuivat meille, mutta kukaan ei vihjannut mitään Aarnion tekemisistä. Jälkikäteen on sitten sanottu, että kyllähän minä tämän tiesin. Ihmettelimme, miksi ette meille sanoneet mitään, kun kerrotte kaikesta muusta.
Kyllönen kuvaa kirjassaan Aarnion rikollisten touhujen paljastumisen olleen erittäin suuri pettymys koko huumerikosyksikölle.
– Esitutkintapöytäkirjan lukemisen jälkeen tuli käsittämätön olo. Olin raivoissani, pettynyt, surullinen. Miten joku, jonka kanssa olin työskennellyt vuosia ja jota olin pitänyt eräänlaisena esikuvana, voi tehdä tällaista? Olen monta kertaa jälkikäteen miettinyt, miten kukaan yksikössä ei huomannut mitään tai saanut tietää mitään kaduilta.
– En usko, että Aarnio käsittää, millaisen raipaniskun hän yksikölle antoi, miten monen nimi vedettiin lokaan ja kuinka moni joutui lähtemään yksiköstä. Yhden henkilön tekemiset vaikuttivat tavalla tai toisella kaikkiin meihin, joihinkuihin voimakkaammin kuin toisiin.
