Vuosaaren palkkamurhan tutkinta valmistui – Jari Aarnion murhaepäily siirtymässä syyttäjälle

Vuosaaren palkkamurhan uudelleenavattu tutkinta on valmistunut. Näin ollen Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnion murhaepäily on siirtymässä syyteharkintaan.

Aarniota on viime kesästä alkaen epäilty murhasta sillä perusteella, että hän olisi poliisina tiennyt murha-aikeista ja jättänyt teon estämättä.

Murhasta epäillään nyt myös myös ex-jengipomo Keijo Vilhusta. Hänenkään ei poliisin mukaan epäillä osallistuneen konkreettisesti henkirikoksen tekemiseen. Lisäksi kahta Aarnion ex-alaista epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta jutussa.

Ruotsinturkkilainen Volkan Ünsal murhattiin Helsingin Vuosaaressa vuonna 2003. Hän oli vienyt kaveriltaan rahaa Tukholman Arlandan lentokentän vuoden 2002 rahakuljetusryöstön saaliista, päässyt todistajansuojeluohjelmaan ja irrottautunut siitä. Murhasta on tuomittu aiemmin kolme suomalaista ja murhan ruotsalainen tilaaja.


Lue myös:

    Uusimmat