Japanin talouselämä tarvitsee nopeasti uuden pääministerin

Japanin täytyy valita uusi pääministeri mahdollisimman nopeasti, sanovat tarkkailijat. Erityisen tärkeää uuden pääministerin valinta on rahamarkkinoille, joiden pelätään kärsivän poliittisesta epävarmuudesta entisestään.

Tänään erostaan ilmoittaneen pääministerin Ryutaro Hashimoton seuraajaehdokkaina pidetään ulkoministeri Keizo Obuchia sekä entistä hallituksen pääsihteeriä Seiroku Kajiyamaa.

Vaalit, joissa eilen täytettiin puolet parlamentin ylähuoneen paikoista, ovat saaneet Japanin poliittisen näyttämön sekaisin. Liberaalidemokraattinen puolue LDP pystyi säilyttämään vain 44 paikkaa 61 paikastaan japanilaisten ilmaistaessa kyllästyneisyytensä pääministeri Hashimoton johtaman hallituksen politiikkaan. Hashimoto, joka on toiminut maan pääministerinä vuoden 1996 tammikuusta saakka, otti vaalitappion omalle kontolleen ja ilmoitti tänään eroavansa puolueen puheenjohtajan paikalta. Tämä tarkoittaa sitä, että Hashimoto luopuu myös pääministerin tehtävistä.

Koska LDP:llä on edelleen enemmistö maan politiikkaa ohjaavassa parlamentin alahuoneessa, eilinen vaalitappio ei aiheuta hallituspuolueen vaihtumista. LDP:n täytyy kuitenkin löytää Hashimotolle seuraaja ja tehdä tämä mahdollisimman pian maan vaikean taloudellisen tilanteen takia.

Tänään tiedotustilaisuudessa kerrottiinkin, että LDP:n kansanedustajien on määrä valita puolueelle uusi puheenjohtaja kuluvan kuun 21. päivänä. Uudesta puheenjohtajasta tulee viikkoa myöhemmin maan pääministeri.

Poliittinen epävarmuus punainen vaate rahamarkkinoille

Japanin rahamarkkinat pelkäävät seuraajan valinnan mahdollisen pitkittymisen merkitsevän sitä, että myös välttämätön talousuudistusprosessi lykkääntyy. Tämä puolestaan vaikuttaisi negatiivisesti Aasian talouskriisistä selviytymiseen. Jotkut poliittiset tarkkailijat puolestaan uskovat opposition painostavan uutta hallitusta niin, että uuden pääministerin on pakko turvautua ennenaikaisiin vaaleihin. Ja pitkään kestävä poliittinen epävarmuus on vähintä, mitä maailman toiseksi merkittävin talous tällä hetkellä kaipaa.

Japanin rahamarkkinat heilahtelivat maanantaina rajusti. Osakekurssit sekä maan valuutta jeni laskivat huomattavasti kaupankäynnin alussa tänään. Molemmat kuitenkin toipuivat päivän kuluessa markkinoiden pannessa toivonsa siihen, että Hashimoton ero merkitsisi positiivisia talouspoliittisia muutoksia. Hashimotonvahvimpana seuraajaehdokkaana pidetty maltillinen ulkoministeri Keizo Obuchi, 60, on Japanin politiikan veteraaneja. jonka vahvuuksia ovat kokemus ja vankka asema LDP:ssä. Asiantuntijoiden mukaan hän ei kuitenkaan ymmärrä taloutta, ja hänen valintansa saattaisi horjuttaa markkinoiden luottamusta politiikkaan entisestään.

Obuchi johtaa sisältä jakautuneen LDP:n suurinta siipeä. Valituksi tultuaan hän todennäköisesti kuitenkin joutuisi yhdistämään voimansa Seiroku Kajiyman kanssa, joka edustaa puolueen toista siipeä. 72-vuotiasta Kajiymaa pidetään niin ikään pääministeriehdokkaana.

Lue myös:

    Uusimmat