Mainos

Japanilaiset ostivat innolla Sonyn kannettavia pelikoneita

Sony uskoo myyvänsä vuoden loppuun mennessä puoli miljoonaa kannettavaa PSP-pelikonetta.

Elektroniikkajätti Sonyn kannettava pelikone myytiin japanilaiskaupoista lähes loppuun kahtena ensimmäisenä myyntipäivänä. Kauppoihin toimitettiin noin 200 000 laitetta.

Sonyn ensimmäinen kannettava PSP-pelikone tulee Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoille ensi vuoden alussa. Hyvästä ensimenekistä huolimatta japanilaisyhtiö ei ole muuttanut myyntitavoitetta tälle vuodelle. Se uskoo myyvänsä vuoden loppuun mennessä puoli miljoonaa pelilaitetta. Tuotannon lisäämistä suunniteltiin, mutta osien saannissa pelättiin tulevan vaikeuksia.

Laiteella voi myös katsella elokuvia ja kuunnella musiikkia.

Maailman suurin pelikonsolien valmistaja on japanilainen Nintendo. Sen kannettava pelikone tuli markkinoille vajaa kaksi viikkoa sitten. Molemmille uskotaan riittävän kysyntää.

Innokkaimmat pelaajat jonottivat sunnuntain vastaisen yön kauppojen edustalla saadakseen Sonyn laitteen heti, kun se tuli myyntiin sunnuntaina. Pelikoneen hinta oli 198 00 jeniä eli noin 142 euroa.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.