Jani Toivola tulee yllätetyksi Laulu rakkaudelle -ohjelman toisella tuotantokaudella.
Ex-poliitikko Jani Toivolalle osoitettiin suuri kunnianosoitus Laulu rakkaudelle -ohjelmassa, kun artistit Hassan Maikal ja Yeboyah sekä Toivolan ystävät halusivat yllättää hänet musiikkiesityksellä. Toivolalle esitettiin Maikalin Aina ollu tääl -kappale, jolla haluttiin näyttää, kuinka rakastettu hän on.
– Silloin nuorena mulla on ollut tosi paljon sitä, että on halunnut todistella sitä, että kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan. Minä olen täällä syntynyt, mutta silti tuntuu, että välillä ihmisille minun juurieni tai ihonvärin takia en kuulukaan tänne ja halusin tehdä biisin, joka on enemmänkin meille, Hassan Maikal kertoo.
Lue myös: Laura Malmivaaran parhaat lukioystävät paljastavat muistot yhteisistä kouluajoista: "Varmaan kaikki oli ihastuneita Lauraan"
Toivola on erittäin vaikuttunut esityksestä. Hän seisoo pitkään lavalla silmät kiinni liikuttuneena.
– En tiedä, tämä jollain tavalla tuntuu hetkeltä, joka ei edes vaadi sanoja tai enemmän on jotenkin sellainen, että ihana vaan tuntea kaikki teidät tässä tilassa ja huoneessa. Jotenkin se liittyy sellaiseen kokemukseen siitä, että on ollut pitkään ainoa huoneessa ja sitten tajuaa, ettei olla enää ainoita huoneessa eikä tarvitse olla, Toivola kuvailee tuntemuksiaan esityksestä.

