Jalkapallotähden jalasta tehtiin käsittämätön löytö – "Emme voineet uskoa silmiämme"
Athletic Bilbaon Inaki Williamsin jalasta löytyi kahden sentinen pituinen lasinpalanen. Ghanaa tätä nykyä maajoukkuetasolla edustava Williams ehti pelata yli kahden vuoden ajan lasinpala jalassaan.
Williams on tasaiseen tahtiin takonut kovia minuuttimääriä Espanjan La Ligassa ja on pelannut peräti kuutena kautena kaikissa sarjaotteluissa. Nyt hän on kuitenkin sivussa kauden päättävästä pelistä Rayo Vallecanoa vastaan.
Taustalla on kaksi vuotta sitten tapahtunut tapaturma, jossa Williams oli vahingossa astunut lasin päälle. Hänellä oli ollut tuosta lähtien kahden sentin pituinen lasinpala jalassaan. Williams on nyt leikattu ja lasinpala on otettu pois.
– Kun he ompelivat ensimmäisen kerran haavan kiinni, niin he jättivät sinne lasia. Se ei ole pieni pala, vaan noin kahden senttimetrin pituinen. Se oli luun tai jänteen vieressä, mutta se jouduttiin ottamaan pois. Minä ja lääkäräi nauroimme, koska emme voineet uskoa silmiämme, Williamsin valmentaja Ernesto Valverde sanoi lehdistötilaisuudessa.
Williamsilla on pelannut La Ligassa eniten otteluita putkeen (251). Sarjakauden päättävän Vallecano pelin lisäksi häneltä saattaa jäädä sivuun Ghanan MM-karsintaottelut Malia ja Keski-Afrikan tasavaltaa vastaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää