Yhdysvaltain seuraavan presidentin Donald Trumpin tytär Ivanka pyytää amerikkalaisia antamaan isälleen mahdollisuuden. ABC-kanavan haastattelussa Ivanka kertoo myös, että on kehottanut isäänsä lopettamaan kaikkein kiistanalaisimman tviittailunsa.
Osa Trumpin tviiteistä sisältää ylilyöntejä, syytöksiä ja henkilöön meneviä loukkauksia.
Ivanka Trump sanoo haastattelussa, että hänen isänsä on uskomattoman taitava yhdistämään eri tahoja. Trumpin arvostelijoille tyttärellä on viesti.
– Antakaa isälleni aikaa. Antakaa hänen osoittaa teille, että te olette väärässä.
Ivanka Trump kertoo myös, että hän on keskustellut isänsä kanssa tämän tviiteistä ja antanut tälle palautetta.
– Toisinaan olen pyytänyt, että hän jättäisi tviittaamatta.
Ivanka Trumpin on arvioitu vaikuttavan isäänsä rauhoittavasti.
Ensimmäinen nainen
Tytär otti haastattelussa kantaa myös arvioihin, joiden mukaan hänestä tulisi käytännössä maan ensimmäinen nainen. Trumpin vaimo Melania jää toistaiseksi asumaan New Yorkiin pariskunnan 10-vuotiaan pojan koulunkäynnin vuoksi.
– On vain yksi ensimmäinen nainen ja Melaniasta tulee upea sellainen. Olen ylpeä hänestä. Hän on älykäs, lämmin ja huolehtivainen.