Huimat 200 vuotta täyttävä Kaartin soittokunta on taatusti maamme vanhin yhä toimiva orkesteri. Sen historia on Suomen historiaa läpi Venäjän vallan ja kipeän itsenäisyystaistelun. Tänään Kaartin soittokunta edustaa maatamme valtion seremonioissa ulkomaisten arvovieraiden edessä – sekä soittaa modernia musiikkia koko kansalle.
Kaartin soittokunnan eläkkeellä oleva kapellimestari Raine Ampuja johti orkesteria 18 vuotta 1988–2006 ja toimi sitä ennen soittajana instrumenttinaan käyrätorvi. Ampuja tuntee soittokuntansa sen historiasta nykypäivään ja hänellä riittää vuosikymmenien varrelta tarinoita, hurjia ja hilpeitä.
Kun soittokunta nauruun repesi – presidentin edessä
– Eiköhän tämänkin voi jo nyt kertoa, Ampuja myhäilee ja aloittaa tarinan suuresta presidentistämme Urho Kekkosesta, joka nautti reissuillaan joskus muutakin kuin kansalaisluottamusta.
Valtiovierailulta kotiin palaava presidentti otettiin vielä Kekkosen aikaan aina lentokentällä vastaan seremoniallisin menoin.
– Seisoimme talvipakkasessa kentällä, kun UKK palasi Moskovasta. Soittimet jäätyivät, muistelee Ampuja.
– Kekkonen ilmestyi koneen ovelle hilpeän oloisena. Kapellimestari oli komentanut meitä, että "kun presidentin jalka osuu portailta isänmaan pintaan, kajahtaa soitto".
– No siinä kävikin niin, että Kekkonen tuli portaita alas pää edellä ja isänmaahan kolahti ensimmäisenä hänen kallonsa. Soittokunnalta petti pokka. Puhaltimen soittaminen on miltei mahdotonta, jos naurattaa.
Torvet on pidettävä lämpiminä
Soittimen jäätyminen aiheuttaa myös haasteensa. Lentokentällä kapellimestari määräsi puhaltimien painikkeet valmiiksi ensimmäiseen säveleen, että marssi edes lähtee oikeasta äänestä.
Kaartin soittokunnan taistelut kylmillä tantereilla huomioi myös legendaarinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Kun orkesteri laitettiin soittamaan pakkasessa ministerilaumalle, paikalle tuotiin lämpöpuhallin. Vahtimestari komensi apumiestä kääntämään värkki "torviin päin".
"Tarkoitin soittimia!" karjuu vahtimestari Karin piirroksessa.
Kuviomarssi sai naapurin raivon valtaan
Eräs soittokunnan vaativimpia lajeja ovat kuviomarssit. Yhtä aikaa pitää soittaa ja marssia – ja marssiessa tehdä tiettyjä askelkuvioita.
Tällaisia esityksiä vedetään festivaaleilla maailmalla sekä Suomen suurimmassa sotilasmusiikkifestivaalissa, joka on tietysti Hamina Tattoo historiallisessa varuskuntakaupungissa.
– Päätin mennä yksinäni harjoittelemaan pelkästään marssikuvioita ilman soitinta kotini läheiseen puistoon, muistelee Raine Ampuja.
– Pähkäilin, että miten ihmeessä tämä tai tuo kaarros tehdään. Otin apuvälineiksi pitkän kepin ja mittanauhan. Löin kepin nurmikkoon ja aloin mittailla.
– Hetken päästä paikalle ryntää lähitalosta mies ja huutaa naama raivosta punaisena, että "tämä on puistoksi kaavoitettua aluetta ja jumalauta tänne ette rupea mitään rakentamaan!"
– Sain lopulta kerrottua, mitä olen oikeasti tekemässä. Mies tuijotti minua hetken mykkänä ja tuhahti: "Kaikkea sitä ihmiset hommaavat!"
Oi Maamme – ja miten se syntyi
Raine Ampujan seurassa ei tule ikävä puseroon. Hän on Sibelius-Akatemiasta valmistunut soittaja, kapellimestari ja sovittaja, joka nyt eläkepäivillään on keskittynyt myös sotilasmusiikin historian tutkimiseen.
Hän johti osan juhlakonsertista tiistaina Musiikkitalossa nykyisen kapellimestarin Pasi-Heikki Mikkolan ohella. Avausteos oli kansallishymnimme, jolla oli tässä juhlassa aivan erityinen merkitys.
– Fredrik Pacius oli säveltänyt toukokuussa 1848 J.L. Runebergin runon Vårt land. Kahdessa päivässä sävellys sekä sovitus puhallinorkesterille olivat valmiita, kertoo Raine Ampuja.
– Sitten Kaartin soittokunta ja Akademiska sångförening kokoontuivat harjoituksiin taivasalle – Pitkänsillan juureen. Kuoro opetteli teoksen siltä seisomalta ja lähdettiin kulkemaan Hämeentietä kohti Toukolan Kumtähden kenttää, jossa oli juhla. Suuri joukko kansaa liittyi kulkueeseen.
– Soittokunta soitti koko ajan Paciuksen uutta sävelmää, ettei kansa olisi villiintynyt laulamaan vallankumouslauluja. Keisarilta oli saatu lupa juhlimiseen.
Kumtähden kentällä oli sitten Maamme-laulun ensimmäinen esitys: Kaartin soittokunta ja Aademiska sångförening – sekä kansa, joka ehti oppia laulun matkalla. Ja nyt soittokunnan 200-vuotisjuhlassa he esittivät sen jälleen yhdessä.
Punaista ja valkoista torvisoittoa
Raine Ampujan mukaan Venäjän keisarit arvostivat suomalaista sotilassoittokuntaa. Se oli niin taitava, että kutsuja tuli keikoille Pietariin ja Eurooppaan.
Maamme itsenäistyttyä soittokunta oli talvisotaan saakka hiukkasen leimaavasti nimeltään Suomen valkoisen kaartin soittokunta.
– Täytyy muistaa, että poliittinen ilmapiiri oli tuolloin aivan toisenlainen kuin tänään. Työväki kokosi omat soittokuntansa, mutta pikkuhiljaa näistä pääsi miehiä siirtymään myös Kaartin soittokuntaan. Kovan tason soittajia kaivattiin ja rajat lientyivät.
Entä tänään, onko Kaartin soittokunta kulttuuria vai maanpuolustusta?
Olemme valtiovieraiden ensikosketus Suomeen
– Kyllähän maanpuolustuksellinen tehtävä on merkittävä. Mutta Kaartin soittokunta on puhallinorkesterina huipputaitava ja sen musiikillisia linjauksia seurataan tarkasti, kuvailee Ampuja.
– Pitää siis osata uudistua ja olla musiikin ajan hermolla.
Eikä kyseessä todellakaan ole enää mikään pompöösi sotilastorvisoittokunta. Juhlakonsertissa kuultiin Jukka Linkolan modernia jazzia ja elokuvasäveltäjä John Williamsin teos. Keväällä on tulossa ilta Kassu Halosen ja Vexi Salmen seurassa.
Kaarti on armeijan edustusjoukko, niin on myös soittokunta. Se hoitaa juhlaseremoniat omille ja vierailijoille.
– Kun ulkomainen johtaja tai suurlähettiläs kuulee oman maansa hymnin hyvin soitettuna, se antaa heti hyvän kuvan Suomesta, vakuuttaa Ampuja ylpeänä.
