Mainos

Itärajaa ylitettiin ennätystahtiin

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla rikottiin ennätyksiä kuluvan vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana. Rajan kautta kulki yli neljä ja puoli miljoonaa matkustajaa, joista venäläisiä oli noin 80 prosenttia.

Kasvua viime vuoteen oli runsas 16 prosenttia. Kuluvan vuoden henkilöliikenteen kasvu enteilee jopa kymmenen miljoonan matkustajan määrän ylittymistä Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla, joita ovat Vaalimaa, Nuijamaa, Vainikkala, Imatra ja Parikkala.

Lukuihin lasketaan mukaan Lappeenrannan lentoaseman sekä Lappeenrannan ja Nuijamaan sataman matkustajat.

Myös rajavartioston pohjoisemmilla alueilla ylitysten määrä on kasvussa. Pohjois-Karjalassa oli alkuvuonna liki 20 prosenttia enemmän rajanylityksiä kuin viime vuonna. Kainuun rajavartioston alueella kasvu on lievempää.

Lapissa tuoreimmat rajanylitystilastot koskevat huhti-kesäkuuta. Niiden mukaan henkilöliikenne on kasvanut viime vuodesta melkein 40 prosenttia.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.