Mainos

Israelin poliisi otti kiinni äärijuutalaisia palestiinalaispojan surmasta

Israelin poliisi on ilmoittanut ottaneensa kiinni kuusi äärijuutalaisen järjestön nuorta jäsentä palestiinalaisen teinipojan surman tutkintaan liittyen.  

Pidätykset eivät kuitenkaan ole rauhoittaneet surmatapauksen vuoksi kiristyneitä palestiinalaisten ja israelilaisten välejä, vaan aseelliset yhteenotot Gazan alueen rajan yli ovat jatkuneet läpi sunnuntain.  

Palestiinalaiset ampuivat useita raketteja rajan yli, ja Israel vastasi hyökkäyksiin ilmaiskuin. Iskut eivät aiheuttaneet uhreja kummallakaan puolella.  

Samaan aikaan Israelin alueella asuvat arabit jatkoivat mielenosoituksiaan palestiinalaisnuorukaisen surman takia. 

Elävältä poltettu

Siepatun teinipojan ruumis löytyi keskiviikkona poltettuna Itä-Jerusalemin alueelta. Palestiinalaiset ovat epäilleet, että kyse oli kostosta, joka liittyi kolmen juutalaisnuorukaisen surmaamiseen Länsirannalla.  

Palestiinalaisia on suututtanut erityisesti tieto, että surmattu Mohammed Abu Khudair oli ilmeisesti elossa, kun hänet poltettiin. Ruumisavaustietojen mukaan 16-vuotiaan nuorukaisen keuhkoista löytyi nokea, mikä katsottiin olevan todiste elävältä polttamisesta.  

Israelilaisjohtajat yrittivät osaltaan rauhoittaa tilannetta kannanotoillaan. Jerusalemin pormestari Nir Barkat soitti Khudairin isälle ja esitti suruvalittelunsa "barbaarimaisesta surmasta". 

Pääministeri Benjamin Netanjahu puolestaan lupasi, että surmaajat saavat tuntea lain täyden voiman.   

– Me emme anna kummankaan puolen ääriainesten sytyttää aluetta liekkeihin.  

Yhdysvallat puuttui peliin  

Surmatapaus on aiheuttanut sananvaihtoa myös Israelin ja Yhdysvaltain välille. Yhdysvallat on vaatinut Israelia selvittämään väitteet, joiden mukaan surmatun teinin 15-vuotias serkku olisi pidätetty ja hakattu Itä-Jerusalemissa tällä viikolla.  

Kyseinen poika on Yhdysvaltain kansalainen, mutta oli lomailemassa Jerusalemissa murhan aikaan.  

Jerusalemilainen tuomioistuin vapautti 15-vuotiaan sunnuntaina vankilasta, mutta asetti hänet yhdeksäksi päiväksi kotiarestiin. Floridalaispoikaa epäillään kivien heittelystä mellakoiden yhteydessä.  

Israelin sisäministeriö lupasi selvittää väitteet 15-vuotiaan pahoinpitelystä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.