Isän epäillään pahoinpidelleen lapsiaan vuosien ajan: työnsi 2-vuotiaan pään vessanpönttöön, uhkasi kirveellä ja löi harjanvarrella

Saija vastaa työkseen perheväkivaltaa kokevien auttavaan puhelimeen 2:10
Miten uhreja autetaan? Saija vastaa työkseen perheväkivaltaa kokevien auttavaan puhelimeen

Oulun käräjäoikeudessa on alettu käsitellä vuosien ajan jatkunutta perheväkivaltatapausta. Isää syytetään neljän alaikäisen lapsen pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta.

Haastehakemuksen mukaan teot ajoittuvat vuosien 2010 ja 2017 välille. Väkivalta on tapahtunut pääosin perheen kodissa, ja lapset ovat joutuneet kärsimään siitä useita kertoja.

Syytteen mukaan isä on lyönyt vuonna 2003 syntynyttä tytärtään avokämmenellä, vetänyt häntä hiuksista ja nostanut rinnuksista seinää vasteen. Lisäksi hän lyönyt tytärtä kepillä paljaille pakaroille ja polkenut tytön varpaita jalallaan. 

Tyttö oli kertonut väkivallasta koulukuraattorille.

Harjanvarsi katkesi

Samankaltaisten väkivallantekojen kohteeksi on joutunut myös 2004 syntynyt poika. Isä on syytteen mukaan lyönyt poikaa harjanvarrella niin kovaa, että varsi oli katkennut. Lisäksi hän on painanut pojan takaraivon lattiaan ja mennyt pojan rinnan päälle polvilleen, kun lapsi on maannut lattialla.

Lyönti avokämmennellä korvaan ja nyrkillä mahaan olivat johtaneet pojan hengen salpautumiseen.

2009 syntyttä tytärtä mies on muun muassa hakannut paljaalle pakaralle vyön solkipäällä. Kun tyttö oli 2-vuotias, isä oli työntänyt tytön pään vessanpönttöön ja vetänyt pöntön.

Uhkasi kirveellä

Kolmatta tytärtä isä on syytteen mukaan lyönyt ja vääntänyt ranteesta sekä uhannut lyödä lasta kirveellä.

Siksi miestä syytetään pahoinpitelyjen lisäksi laittomasta uhkauksesta. 

Syyttäjä vaatii miehelle ehdollista vankeusrangaistusta. Asiaa alettiin käsitellä keskiviikkona Oulun käräjäoikeudessa.


Lue myös:

    Uusimmat