Kauhavalaismies uhkasi naista jalkajousella ja kaivoon pudottamisella – ystävä sai hälytettyä poliisit asunnolle

Viisikymppistä miestä syytetään lukuisista rikoksista Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Samanikäinen nainen joutui syytteiden perusteella julmien väkivaltaisuuksien uhriksi.

Rikossyytteisiin johtaneet tapahtumat juontavat juurensa Kauhavalle helmikuun alkuun.

Syyttäjän mukaan mies oli sulkenut seurustelukumppaninsa parin yhteiseen asuntoon ja uhannut naista jalkajousella ampumisella. 1974 mies ei ollut päästänyt naista pois asunnosta, mutta nainen oli onnistunut laittamaan viestin ystävälleen, joka oli soittanut hätäkeskukseen.

Syyttäjän mukaan kyseessä oli vapaudenriiston törkeä tekomuoto, jossa oli käytetty erityistä julmuutta ja väkivallan uhkaa. Poliisit löysivät asunnosta jalkajousen, joka takavarikoitiin. 

Kun törkeästä vapaudenriistosta käynnistyi rikostutkinta, mies oli syyttäjän mukaan alkanut uhkailla naista. Siksi häntä syytetään myös oikeudenkäynnissä kuultavan uhkaamisesta.

Mies oli syytteen mukaan hypännyt polvella naisen pään päälle, väännellyt hänen sormiaan, kuristanut ja lyönyt naista. Mies oli kertonut ottaneensa naista hiuksista kiinni ja "pyöräyttäneensä" häntä, jolloin nainen oli lyönyt päänsä ainakin lattiaan. 

Uhkaili tunkilla ja vei auton

Pari kuukautta vapaudenriiston jälkeen mies oli syyttäjän mukaan pahoinpidellyt naisen. Mies oli ottanut vasaran käteen, hakannut sillä pöytää sekä uhannut tappaa naisen vasaralla.

Kun nainen lähti asunnosta ulos, mies lähti seuraamaan ja repi naista vaatteista ja hiuksista. 

Syytteen mukaan mies oli myös vetänyt pihassa olleen kaivonkannen auki ja vetänyt naista sitä kohti. Syytteen mukaan hän oli uhannut pudottaa naisen kaivoon. Nainen pääsi kuitenkin irti miehen otteesta ja juoksi autolle.

Seuraavaksi mies yritti syytteen mukaan lyödä naista tunkilla ja kuristi häntä.

Pahoinpitelyn lisäksi miestä syytetään varkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. Hän oli pahoinpitelyn päätteeksi ottanut naiselta hänen autonsa ja avainnipun.

Mies oli myös tunkeutunut naisen kotiin ja anastanut sieltä syyttäjän mukaan muun muassa astioita ja vaatteita. 

Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta. Tuomio annetaan myöhemmin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja