Isä kieltäytyi tärkeästä tehtävästä – työpaikan johtaja saattoi naisen alttarille

Toimitusjohtaja saattoi alaisensa alttarille tukeakseen samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia. 

Hyvällä esimiehellä on suuri merkitys työntekijöiden hyvinvointia ajatellen. HSBC-pankin toimitusjohtaja John Li on hyvä esimerkki pomosta, jota voidaan kutsua hyvän sijaan loistavaksi. Hän saattoi alaisensa alttarille sen jälkeen, kun morsiamen isä oli kieltäytynyt tästä kunniatehtävästä.

Morsian Jenniferin isä ei suostunut saattamaan tytärtään alttarille, sillä hän vastustaa jyrkästi samaa sukupuolta olevien parien liittoja. Vielä 11 vuoden seurustelunkaan jälkeen isä ei ole hyväksynyt tyttärensä suhdetta.

– Vanhempani ovat vahvasti sitä vastaan. Aina kun isä näkee Samin, hän torjuu hänet ja käskee kadota, Jennifer kertoo.

Seremonia iso harppaus tasa-arvolle 

Valitettavasti pariskunnan kotimaassa Taiwanissa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoja ei ole vielä laillistettu, joten Jenniferin ja Samin täytyi tyytyä pelkkään seremoniaan. Tämä ei pariskuntaa haitannut, sillä heidän mukaansa pelkkä seremoniakin on jo suuri askel parien oikeuksille. 

Erityisen tilaisuudesta teki Jenniferin pomon osallistuminen tilaisuuteen. Hän on tukenut naisten suhdetta heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen.

– Toimitusjohtaja John saattoi minut alttarille ja käski olla hermoilematta ja kävelemään hitaasti, Jennifer kertoo.

Toimitusjohtajan epäitsekäs teko ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun yritys puolustaa näkyvästi samaa  sukupuolta olevien parien oikeuksia. Pankkirakennuksen eteen pystytetyt sateenkaaren väriset leijonat viestivät ohikulkijoille suvaitsevaisuutta.

Naimisiin voi mennä monella tapaa – vaikka kauppakeskuksessa. 


Lähde: Mashable 

Lue myös:

    Uusimmat