Lentoyhtiö Finnair on iloinen työriitaratkaisun saavuttamisesta ja lakkon peruuntumisesta.
Lentoyhtiö Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt kertoo lentoyhtiön olevan iloinen IAU:n ja Paltan saavuttamasta lentoliikenteen palveluiden työriitaratkaisusta.
– Nyt voimme keskittyä operoimaan kesän tärkeän matkustuskauden lennot sillä luotettavuudella, jota asiakkaamme meiltä odottavat, hän sanoo Finnairin tiedotteessa.
Samalla hän kiittää lentoyhtiön asiakkaita kärsivällisyydestä.
Neuvottelut vaikuttivat muun muassa Finnairin tekniikka-, keittiö-, ja rahtipalveluihin sekä lentoaseman asiakaspalveluihin.
Aiemmat lentoliikenteen palveluiden lakot ovat johtaneet yli tuhannen lennon peruuntumiseen.
95 % lennoista operoitu normaalisti
Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist kommentoi MTV Uutisille, että Finnair on voinut operoida lakoista huolimatta 95 prosenttia lennoista ihan normaalisti.
Hän toteaa, että tilanne on ollut ikävä Finnairin asiakkaille, kun lakot ovat vaikuttaneet ihmisten lomalentoihin. Työriitaratkaisun saavuttamisesta hän on iloinen.
Mahdolliset vaikutukset Finnairin maineeseen pystytään Tallqvistin mukaan ehkä arvioimaan vähän pidemmällä aikavälillä.
Tallqvist toteaa, että viimeiset viisi vuotta ovat olleet alalla poikkeukselliset koronapandemian ja Venäjän ilmatilan sulkemisen takia.
– Näitä kaikuja tässä varmasti sitten ollaan nähty myös näissä pitkissä neuvotteluprosesseissa.
Lue myös: IAU ja Palta hyväksyivät työriitaehdotuksen
Työministeri kommentoi
Myös työministeri Matias Marttinen (kok) on kommentoinut neuvottelutulosta viestipalvelu X:ssä.
– Tämä on huojentava uutinen koko suomalaiselle lentoliikenteelle. Kiitos valtakunnansovittelijan toimistolle ja onnittelut kaikille osapuolille!
Lakot peruttu
IAU:n ilmoittamat 16.–25.7. välille ilmoitetut lentoliikenteen palveluiden työnseisaukset peruuntuvat työriitasopimuksen hyväksymisen myötä.
Lentoliikenteen palveluiden työehtosopimus on ollut sopimuksettomassa tilassa maaliskuun puolesta välistä alkaen. Neuvotteluja on käyty tammikuusta lähtien.
Työehtosopimuksen sopimuskausi on noin 1,5 vuotta ja se päättyy 15.1.2027.
Työntekijöitä edustavan IAU:n mukaan lyhyt sopimuskausi ratkaisi riidan.
1,5 vuoden sopimuskauden aikana osapuolet tarkastelevat IAU:n mukaan säästösopimusten vaikutuksia työntekijöiden ansiokehitykseen, ja edellytyksiä niiden huomioimisesta tulevissa neuvotteluissa.
IAU:n mukaan toinen vaihtoehto olisi ollut menettely, jossa työriidan ydin, eli vuonna 2020 solmittujen säästösopimusten tulkinta, olisi jätetty työtuomioistuimen tulkittavaksi.
Lisätty Tallqvistin kommentit kello 14.28.