IS: Suomeen salakuljetettu henkilöitä auton takakontissa – kaikilla kytkös Valko-Venäjään

Monet turvapaikanhakijat hakeutuvat EU-alueelle Valko-Venäjän rajojen yli – EU syyttää maata turvapaikanhakijoiden käyttämistä pelinappuloina 4:45
Monet turvapaikanhakijat hakeutuvat EU-alueelle Valko-Venäjän rajojen yli – EU syyttää maata turvapaikanhakijoiden käyttämistä pelinappuloina

Pakolaisia ja siirtolaisia on epäilyn mukaan salakuljetettu Suomeen syksyn aikana. Kaikilla on kytkös Valko-Venäjän tilanteeseen. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Suomenlahden merivartiosto tutkii ihmissalakuljetuksia törkeinä ja perusmuotoisina laittoman maahantulon järjestämisinä.

Epäilyn mukaan lähes kaikki salakuljetetut ovat irakilaisia, jotka Valko-Venäjä on lennättänyt Baltian maiden rajoille. Heitä on yli kymmenen. Määrä voi kuitenkin olla suurempi.

– On tuotu toistakymmentä henkilöä, mutta se tarkentuu tutkintojen aikana, Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön päällikkö, kapteeniluutnantti Jukka Tekokoski kertoo Ilta-Sanomille.

Henkilöitä on tuotu Suomeen esimerkiksi auton takakonttiin piilotettuna Viron-lautalla.

Merivartioston epäilyistä osalla on Suomen kansalaisuus. Epäiltyjä on tällä hetkellä noin kymmenen.

Salakuljetukset alkaneet viime keväänä

EU-maat ovat syyttäneet Valko-Venäjän rohkaisevan siirtolaisia käyttämään maata porttina EU-alueelle, kirjoittaa uutistoimisto Reuters.

Mediatietojen mukaan jopa maan valtiollinen matkatoimisto Tsentrkurort on osallistunut siirtolaisten kuljettamiseen Minskiin ja sieltä edelleen rajalle.

Reutersille nimettömänä haastattelun antanut salakuljettaja kertoo, että salakuljetukset alkoivat Valko-Venäjän kautta viime kevään lopussa.

Lue myös:

    Uusimmat