Irlanti vetäytyy Euroviisuista, mikäli Israel osallistuu.
Irlanti jo neljäs maa, joka uhkaa jättäytyä pois Euroviisuista, mikäli Israel osallistuu Itävallassa järjestettäviin Euroviisuihin 2026.
Irlannin yleisradioyhtiö RTÉ julkaisi lausunnon, jossa todetaan, että EBU-maiden yleiskokouksessa heinäkuussa useat EBU:n jäsenmaat ilmaisivat huolensa Israelin osallistumisesta laulukilpailuun.
RTÉ kertoo odottavansa EBU:n päätöstä Israelin kohtalosta.
– Irlanti ei osallistu vuoden 2026 Euroviisuihin, mikäli Israel osallistuu. Lopullinen päätös tehdään, kun EBU on tehnyt päätöksensä, lausunnossa todetaan.
– RTÉ katsoo, että Irlannin osallistuminen olisi järjetöntä, kun otetaan huomioon Gazassa jatkuvat kauhistuttavat ihmishenkien menetykset.
Lue myös: Täällä Euroviisut järjestetään vuonna 2026
Lausunnossa todetaan RTÉ:n olevan huolissaan myös Gazassa tapahtumista.
Aiemmin Espanjan kulttuuriministeri Ernest Urtasun on ilmoittanut, ettei maa osallistu kilpailuun, jos Israel on mukana viisuissa. Myös Espanjan pääministeri Pedro Sánchez vaatii Israelin poistamista Euroviisuista.
Slovenian yleisradioyhtiö niin ikään on kertonut, että maa ei osallistu viisuihin, mikäli Israel nähdään kisassa.
Islannin yleisradioyhtiö RÚV on sanonut pohtivansa osallistumistaan ja odottaa EBUn päätöstä Israelin suhteen.