Ylen on tänään määrä ilmoittaa kantansa Israelin osallistumisesta ensi vuoden Euroviisuihin.
Ylen viestinnästä kerrottiin eilen tiistaina STT:lle, että Yle ilmoittaa kantansa asiaan ennen Euroopan yleisradiounioni EBU:n tänään alkavaa kokousta.
EBU kokoustaa tänään ja huomenna. Unionin on tarkoitus päättää kokouksessa, saako Israel osallistua kevään viisuihin.
EBU:n jäsenten oli tarkoitus äänestää asiasta erillisessä tapaamisessa jo marraskuun alussa. Asia päätettiin lykätä lokakuussa, kun Israel ja äärijärjestö Hamas sopivat aselevosta Gazaan.
EBU viestitti unionin jäsenille aiemmin syksyllä EBU:n hallituksen tunnustavan, että israelilaisen yleisradioyhtiö Kanin osallistuminen Euroviisuihin on herättänyt jäsenien keskuudessa ennennäkemättömän laajan kirjon mielipiteitä.
Useat EBU:n jäsenmaat ovat ilmoittaneet aiemmin, etteivät osallistu ensi kevään Euroviisuihin Itävallan Wienissä, jos Israel osallistuu. Ainakin Espanja, Irlanti, Hollanti ja Slovenia ovat ilmoittaneet viisuboikotista Israelin Gaza-toimien vuoksi. Saksa puolestaan on sanonut, ettei osallistu viisuihin, jos Israel suljetaan ulos.
Muun muassa YK:n riippumaton tutkintakomissio on katsonut, että Israel on syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa.
Yle on kertonut aiemmin, että Suomen euroviisukarsinta eli Uuden musiikin kilpailu UMK järjestetään helmikuussa Euroviisujen tilanteesta riippumatta.
