Mainos

Iranin presidentti puhuu Yhdysvaltain televisiossa

Iranin presidentti Mohammad Khatami puhuu amerikkalaiselle yleisölle televisioyhtiö CNN:n haastattelussa ensi viikolla, kirjoitti Los Angeles Times -päivälehti tänään.

Yhdysvaltain hallituksen virkailijat ovat valmiina vastaamaan Khatamin kommentteihin, kun tämä esiintyy haastattelussa ensi viikon puolivälissä. Lehden mukaan vuoropuhelu saattaa johtaa asteittain diplomaattisuhteiden solmimiseen Yhdysvaltain ja Iranin välille. Los Angeles Times perusti uutisensa amerikkalaisilta ja iranilaisilta virkamiehiltä saamiinsa tietoihin. Lehti kertoi, että presidentti Bill Clinton ja Khatami ovat henkilökohtaisesti ryhtyneet ohjaamaan diplomaattisia ponnisteluja maiden suhteiden lähentämiseksi.

Khatami lähetti aiemmin tässä kuussa kunnioittavat terveisensä "Yhdysvaltain mahtavalle kansalle". Clinton puolestaan vastasi, ettei "mikään olisi parempaa" kuin se, että Yhdysvallat ja Iran voisivat aloittaa vuoropuhelun. Yhdysvallat ja Iran ovat olleet tukkanuottasilla siitä saakka, kun islamilainen vallankumous kukisti länsimyönteisen shaahi Riza Pahlavin. Diplomaattisuhteet katkesivat sen jälkeen kun kiihkomuslimit sieppasivat panttivankeja Yhdysvaltain Teheranin-suurlähetystössä ja pitivät heitä hallussaan vuoden 1981 tammikuuhun saakka.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.