Mainos

Intian pääministeri: Ei ydinasekilpaa Pakistanin kanssa

Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee ei usko Intian ja Pakistanin välille syntyvän ydinasekilpaa. Vajpayee sanoi tänään Intian kuitenkin valmistautuneen "kaikkien uhkien varalta".

Pakistan ilmoitti viime viikolla testanneensa Ghauri-ohjusta, jonka kantomatka on 1500 kilometriä. Intia puolestaan ilmoitti tuolloin, että sen oma Prithwi-ohjus pystyy iskemään kaikkialle Pakistanin alueelle. Tänään pääministeri Vajpayee kuitenkin arvioi, että "Ghauri ei käynnistä ydinasekilpaa". Vajpayee esitti lausunnon vieraillessaan Intian itäosassa sijaitsevassa Assamin osavaltiossa. Intia on syyttänyt Kiinaa ohjusteknologian myynnistä Pakistanille. Intian puolustusministeri George Fernandes vakuutti silti eilen, että ohjuskauppa ei romuta Intian ja Kiinan suhteita.

Yhdysvallat ilmaisi eilen valittelunsa Pakistanin ohjuskokeesta. Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Karl Inderfurth kehotti sekä Intiaa että Pakistania malttiin. Sekä Intia että Pakistan ovat ilmoittaneet, ettei niillä ole ydinaseita. Ne ovat kuitenkin kumpikin ns. kynnysvaltioita, joilla joko jo on ydinaseita tai jotka pystyvät valmistamaan sellaisia nopeasti. Maat ovat käyneet keskenään kolme sotaa itsenäistymisensä jälkeen vuonna 1947.
(STT-Reuters-AFP

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.