Instagram-kuvat roskaruoasta saavat lapsesi syömään enemmän – terveysherkuilla ei vastaavaa vaikutusta
Herkkukuvien näkeminen Instagramissa sai lapset syömään enemmän. Terveellisten ruokien näkeminen ei kuitenkaan innosta pienokaisia syömään terveellisesti.
Instagram-vaikuttajat saattavat mainostaa tileillään jos jonkinlaisia tuotteita. Terveellisten välipalojen ”markkinointi” vaikuttaa kuitenkin olevan turhaa, kertoo USA Today.
Liverpoolissa sijaitsevan yliopiston tutkimuksessa havaittiin, etteivät Instagram-tähdet saa lapsia syömään terveellisemmin, vaikka kuvaisivat itseään terveellisten herkkujen kanssa.
Tutkimus julkaistiin Pediatrics-lehdessä. Kokeeseen osallistui 176 lasta, jotka olivat iältään 9–11-vuotiaita.
Lapset näkivät kuvia ruoista
Lapsille näytettiin aitojen Instagram-vaikuttajien tekaistuja kuvavirtoja, joista yhdessä Instagram-tähti poseerasi epäterveellisten herkkujen, esimerkiksi suklaakeksien kanssa, toisessa taas terveellisten ruokien, kuten banaanien kanssa.
Kolmannessa kuvassa oli mukana ei-syötävä tuote, kuten lenkkarit.
Mukana testissä oli Instagram-tähtiä, joilla on yli miljoona seuraajaa.
Terveellisten ruokien näkeminen ei saanut syömään terveellisesti
Terveellisiä kuvia tai ruoattomia kuvia katsoneiden lasten tottumuksiin kuvilla ei ollut merkittävää vaikutusta.
Kun lapsille näytettiin epäterveellisten herkkujen kuvia, he söivät 32 prosenttia enemmän kaloreita muihin verrattuna. Kaloreita kertyi päivässä ylimääräiset sata; lastenlääkäriliiton puhemiehen mukaan se voi jo lisätä ylipainon riskiä.
– Selvästi ylimääräiset 90 kaloria päivässä osaltaan edistävät lihomista, puhemies Natalie Digate Muth sanoo.
– Mutta vielä enemmän on kyse siitä, että epäterveellisissä välipaloissa on paljon sokeria ja suolaa, jolla on tietojemme mukaan pitkäaikaisia haitallisia vaikutuksia kokonaisterveyteen, ne edistävät diabetesta ja sydäntauteja.
Lähteet: Usatoday.com
Uusimmat
-
01:02
Miten eriarvoisia ihmiset ovat Suomessa? Tuore tutkimus valottaa tuloeroja
-
00:29
Kylian Mbappe pelasti Pariisin tuskasta – jättilohkon panokset kasautuivat hurjalla tavalla, Barcelona marssi jatkopeleihin
-
00:04
Ihminen jäi puristuksiin traktorin perässä olevaan hiekoittimeen Nummelassa
-
23:51
Tulipalo Espoossa – yksi ihminen sai vakavia vammoja
-
23:38
Oikeuskansleri A-studiossa: Itäraja kokonaan kiinni, koska kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu vakava uhka
-
23:25
Kenian tulvauhrien määrä tuplaantunut – lähes 90 000 joutunut jättämään kotinsa
-
23:13
Ukraina: Venäjä yritti myrkyttää Ukrainan sotilastiedustelun päällikön vaimon – MTV seuraa sotaa
-
23:11
Newcastlen ruotsalaistähti järkytti Kylian Mbappea ja Pariisia – tähtien lohko kiristyy entisestään
-
22:58
Lisää panttivankeja vapautettu Gazassa, 30 palestiinalaisvankia vapaaksi Israelin vankiloista – MTV seuraa sotaa
-
22:58
33-vuotias kehonrakentaja on kuollut – huhuja seurasi jyrkkä julistus
-
22:51
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
22:42
Eemeli Suomi 3+1, HPK:n avainpuolustaja hurjana – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
22:38
Ei herkille: Mies koikkelehti pihalla – UFC-tähti hyökkäsi paikalle pistooli kädessä
-
22:36
Ei yhtäkään turvapaikanhakijaa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tiistaina
-
22:35
Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
-
22:31
Rangaistuspotku molemmissa päissä – ensimmäiset minuutit täyttä hulinaa San Sirolla
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
Lataa lisää