Innokas fani huudahti golf-kisan aikana ja pilasi tärkeän lyönnin – pelaajan toiminta ihastutti: "Jotkin asiat ovat suurempia kuin golf"

1:43
Käsittämättömät tiedot: Down-teini Arttu häikäisee urheilutietämyksellään

Juuri lyönnin hetkellä yleisöstä kuului huudahdus, joka maksoi Brandonille koko golf-ottelun. Mies antoi kuitenkin välittömästi anteeksi, kun sai kuulla, kuka huudahduksen takana oli.

Golfaaja Brandon Matthewsin suuri lyönti meni pieleen yleisön reagoinnin vuoksi. Brandon oli pelaamassa turnauksessa Argentiinassa, kun hänen piti lyödä ottelun kannalta hyvin tärkeä lyönti.

Juuri lyönnin hetkellä yleisöstä kuitenkin kuului huudahdus. Brandon, 25, harhautui äänen vuoksi ja lyönti meni pieleen.

– Luulin, että joku teki sen tahallaan. Olin turhautunut. Oikeasti, olin sokissa, että niin kävi, Brandon kuvaili ensireaktiotaan Golfchannelille.

Huudon päästi fani, jolla on Downin oireyhtymä

Pian kävi ilmi, ettei tahallisesta kiusanteosta ollut kyse. Huudahduksen oli päästänyt Brandonin fani, jolla on Downin oireyhtymä. Hän oli innostunut pelistä ja huutanut vahingossa.

Brandon unohti välittömästi turhautumisensa. Hän meni tapaamaan kyseistä fania.

– Halasin häntä ja kysyin: "Oletko ok? Onko sinulla hauskaa?" Halusin varmistaa, että hänellä on mukavaa, ettei hän kanna kaunaa tai tunne oloaan pahaksi tapahtuneen vuoksi, Brandon kuvailee.

Hän antoi miehelle lahjaksi signeeratun golf-hanskan.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Halusin varmistaa, että hän tietää, etten minäkään ole vihainen hänelle"

Miehen toiminta tallentui kuviin, jotka keräsivät netissä ilahtuneita reaktioita.

– En halunnut, että kukaan on hänelle vihainen. En halunnut, että mies on itse itselleen vihainen. Halusin varmistaa, että hän tietää, etten minäkään ole vihainen hänelle, Brandon sanoo.

Möhlityn lyönnin vuoksi Brandon ei päässyt suureen turnaukseen. Mies kuitenkin ottaa tapahtuneen hyvin.

– Jotkin asiat ovat suurempia kuin golf. Tämä oli sellainen, hän sanoo.

Mies kiitteli saamastaan kauniista palautteesta.

– Voin vain toivoa, että samassa tilantessa kuka tahansa tekisi samoin, mies totesi Instagramissa.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja