Mainos

Ilmaista elokuvasivua syytetään laittomaksi

Verkosta löytyy useita verkkosivuja, jotka tarjoavat elokuvia joko ilmaiseksi tai pienellä vuokralla. Tilanne on kuitenkin muodostunut ongelmalliseksi, sillä joukossa on sivuja, jotka eivät ole sopineet korvausasioista elokuvien oikeuksien haltijoiden kanssa. Tekijänoikeuksia valvovien tahojen näkökulmasta kyseiset sivustot ovat täten laittomia, kertoo Tietokone-lehti verkkosivuillaan.

Lehti kertoo Fin-tv.com -sivusta, jonka kautta voi katsoa ilmaiselokuvia suoratoistona eli streamattuna.Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen toiminnanjohtaja Antti Kotilaisen mukaan Fin-tv.comilla ei ole oikeuksia elokuvien jakamiseen.

TTVK on vaatinut suomalaisten elokuvien poistamista sivustolta, joihon sivuston ylläpito vastasikin poistavansa linkit.

Kotilainen sanoo Tietokone-lehdessä, että asiasta on ilmoitettu myös yhdysvaltalaiselle tekijänoikeusjärjestölle, sillä palvelulla ole oikeuksia ulkomaistenkaan elokuvayhtiöiden kanssa.

Sivuston ylläpitäjät puolustautuvat, että he eivät ota vastuuta välittämiensä elokuvien tekijänoikeuksista, sillä elokuvat ovat ulkopuolisilla palvelimilla. Sivustolla kuitenkin luvataan poistaa elokuvat, jos niiden ilmoitetaan olevan luvatta katsottavana.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.