Mainos

Ilkka: Hiusyrittäjät huolissaan halpapartureista – Kympillä leikkaava: "mieluummin näin, kuin tekemättä mitään"

Niin sanottujen halpapartureiden ilmaantuminen katukuvaan häiritsee alan kilpailutilannetta sanoo Suomen Hiusyrittäjät ry.

Suuriin kaupunkeihin on ilmaantunut parturikampaamoja, joissa esimerkiksi miesten hiustenleikkuun voi saada 10 eurolla. Asiasta kertoo sanomalehti Ilkka.

Ilkan haastatteleman Suomen Hiusyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Arja Laurilan mukaan jotkut parturiliikkeet ovat joutuneet jopa muuttamaan liikkeensä toiseen paikkaan, koska halpaparturi on vienyt asiakkaat.

Laurilan mukaan kymmenen euron hiustenleikkuilla pitäisi parturin leikata 6-8 asiakasta tunnissa, jotta yritystoiminnasta aiheutuvat kulut saataisiin katettua.

Vaasassa toimiva yrittäjä Neriman Qadir kertoo Ilkan haastattelussa tarjoavansa miesten hiustenleikkuuta kymmenen euron hintaan. Hän pitää 30 euron taksaa liian kovana kymmenen minuutin työstä, varsinkin jos asiakkaaksi sattuu tulemaan vaikka perhe.

– Isä ja kolme lasta. Leikkaan heidän hiuksensa 40 minuutissa ja saan 40 euroa.

Qadir myöntää, ettei hinnasta jää kulujen jälkeen juuri mitään, mutta sanoo toimivansa mieluummin näin, kuin olisi tekemättä mitään.  


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.