Ilkka Hämälä Metsäteollisuuden historiallisesta ratkaisusta: "Niin työntekijöiden, yhteiskunnan kuin yritystenkin etu"
Metsäteollisuuden mukaan päätöksellä irtautua työehtosopimustoiminnasta parannetaan kilpailukykyä.
Metsäteollisuuden puheenjohtaja Ilkka Hämälä kertoo, että vuosia sitten se asetti tavoitteen paikallisen sopimisen lisäämiseen.
– Emme päässeet tavoitteessa eteenpäin ja meidän piti miettiä uusia keinoja. Nyt on hyvä hetki, sopimusaikaa on jäljellä lyhimmilläänkin yli vuosi. Meillä on nyt aikaa neuvotella uudet sopimukset yrityksissä, Hämälä sanoi Kymmenen uutisissa.
Hämälän mukaan haasteena on aiemmin ollut ison sopimuskokonaisuuden kankeus.
– Täytyy suunnitella tarkemmin, miten pystymme tukemaan kaikkia yhdistyksemme jäseniä, jotta he pystyvät tähän uuteen malliin lähtemään.
– Täytyy lähteä siitä, että selvennämme mitä lainsäädäntö edellyttää ja sitten lähteä rakentamaan toimintamalleja ja osaamista, mutta se on sitten yritysten tehtävä.
Historiallista ratkaisua Hämälä pitää niin yhteiskunnan, yritysten kuin metsäteollisuuden työntekijöiden etuna.
– Sillä turvaamme kilpailukykymme.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää