Iivo Niskasen toivo Milano-Cortinan olympiamitalista mureni sairasteluun.
Kolminkertainen olympiavoittaja Iivo Niskanen oli ennalta mitalikandidaatteja Milano-Cortinan olympialaisten 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kuninkuuskilpailuun, mutta suomalainen sairastui karvaalla hetkellä.
Niskanen on kärsinyt tällä viikolla flunssaviruksen aiheuttamista hengitystieoireista. Suomalainen päätti kuitenkin lähteä näiden kisojen päämatkalleen 50 kilometrille verryttelyjen jälkeen antamaan itselleen mahdollisuuden.
Niskanen hiihti kisan alkuvaiheilla kärkijoukoissa, mutta keskeytti ennen 15 kilometriä.
– Kyllä henkiin jää, Niskanen vastasi ensimmäiseen kysymykseen voinnistaan.
Suomalaistähti kertoi, ettei ennakolta tiennyt, miten kisa lähtisi häneltä menemään.
– Eihän hengitys normaali ollut. Koko ajan paheni ja paheni. Alkoi jo oikeastaan toisella kiekalla. Ei ventiloinut kovaa, mutta ei vain keuhko enää toiminut.
Samaan aikaan Niskasen kanssa pelin laittoi poikki Norjan Harald Östberg Amundsen, jonka kanssa suomalainen myös kävi sananvaihtoa.
– Hän oli ollut samalla lailla vissiin kipeä ennen olympialaisten alkua. Ei vain toiminut hengitys hänelläkään. Hetki yskittiin kilpaa. Sitten pois.

