Mainos

IEA: Öljyn kysyntä odotettuakin heikompi

Maailman öljyn kysyntä on osoittautumassa vielä odotettuakin heikommaksi, ja toiveet sen merkittävästä elpymisestä ensi vuoden aikana ovat hiipuneet, kansainvälinen energiajärjestö IEA sanoi tänään.

IEA:n kuukausittain julkaiseman öljymarkkinakatsauksen mukaan öljyn tämän ja ensi vuoden kysyntäarvioita on tarkistettu alaspäin viimeaikaisten öljyn kysyntää ja talouskehitystä koskevien tietojen perusteella. IEA on alentanut arviotaan ensi vuoden päivittäisestä öljyn kulutuksesta 400 000 barrelilla päivässä ja ennakoi nyt, että öljyä kuluu vuonna 1999 päivittäin 75,6 miljoonaa barrelia päivässä. Tänä vuonna öljyä arvioidaan kuluvan 1,3 miljoonaa barrelia vähemmän eli yhteensä 74,3 miljoonaa barrelia.

IEA kertoi juuri saaneensa yllättävän alhaiset öljyn kysyntätilastot Yhdysvalloista, Meksikosta, Etelä-Koreasta ja Kiinasta. Järjestö arvioi kysynnän laskun aiheutuvan lähinnä maailman yleisen taloustilanteen heikkenemisestä, joka saattaa pakottaa jatkossa tarkistamaan öljyn menekkiennusteita vieläkin alaspäin.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.