Huumeita tyrkytetään koululaisille: Kiuruveden nuorisotyö sai lukea poliisin huumerinkitutkinnasta lehdestä – odottavat poliisilta tarkempaa tietoa vyyhdistä

Miksi huumeiden käyttö yleistyy? 7:42
Huomenta Suomen lähetyksessä pohdittiin, miksi huumeiden käyttö lisääntyy aikuisten parissa.

Poliisi uutisoi eilen tutkivansa tapausta, jossa nuoren ja osin alaikäisten nuorten epäillään tyrkyttäneen huumausaineita yläkouluikäisille. Kokonaisuuteen tiedetään liittyvän ainakin kannabista ja LSD:tä. Kiuruveden kaupungin nuorisotoimesta kerrotaan, että heille ei ole uutinen, ettei Kiuruvesikään ole huumeton lintukoto. Kiuruvesi on runsaan 8000 hengen kaupunki Pohjois-Savossa.

– Mekin olemme kuulleet huhuja yläkouluikäisten huumeiden käytöstä, mutta faktoja asiasta ei ole ollut, Kiuruveden nuorisosihteeri Anne Rytkönen kertoo MTV Uutisille.

Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan Kiuruveden 8.–9. luokkalaisista yli 40 prosenttia oli sitä mieltä, että omalta paikkakunnalta on helppo hankkia huumeita. Lähes yhdeksän prosenttia näistä oli kokeillut kannabista ainakin kerran.

Kaupungin nuorisotoimi kuuli poliisin tutkimasta tapauksesta vasta uutisista, eikä heillä ole toistaiseksi ole muita enempää tietoa siitä, miten isoa määrää nuoria tapaus koskee. Poliisi on luvannut ottaa yhteyttä nuorisotoimeen iltapäivällä.

”Ei mitenkään mukavaa luettavaa”

Rytkönen toivoo erityisesti tietoa käytön laajuudesta. Toistaiseksi he ovat epätietoudessa poliisin tutkiman asian vaiheista.

– Kuinka iso vyyhti, yksittäisiä vai kymmeniä nuoria, vai enemmän, Rytkönen pohtii.

Hänelle ei tule yllätyksenä, että kaupungissa tapahtuu huumeiden välitystä tai käyttö. Huumeiden käyttö on lisääntynyt, vaikkakin enemmänkin nuorten aikuisten parissa.

– Kiuruvesi ei ole lintukoto, mutta [huumeiden] tyrkyttäminen nuorelta nuorelle on uutta, hän kertoo.

– Hyvin vakava ongelma, ei mitenkään mukavaa luettavaa aamulla.

Keskeistä vahvistaa nuoren kykyä kieltäytyä

Kun tiedot poliisin tutkimasta kokonaisuudesta saadaan, aloittaa kaupunki ratkaisujen etsimisen.

– Faktoja on pakko odottaa, Rytkönen kertoo.

Rytkönen kertoo, että päihdevalistusta viedään nykyään jo alakoulun ylemmille luokille. Tavoitteena on, että nuori uskaltaa omassa porukassaan kieltäytyä päihteiden käytöstä, vaikka niitä tarjottaisiin.

Rytkönen kuvailee, että nuoret tietävät aiheesta tänä päivänä paljon ja osaavat paitsi hankkia tietoa myös löytää paikat huumeiden hankkimiselle.

Hänen mielestään poliisin ulostulo on kuitenkin tuottanut positiivista tulosta. Vanhemmat ovat heränneet aihepiiriin, minkä lisäksi myös nuoret keskustelevat aiheesta keskenään vilkkaasti, mitä Rytkönen pitää hyvänä asiana. Hän kertoo aihepiirin nousseen puheenaiheeksi myös lähikunnissakin.

Ennaltaehkäisyn lisäksi hoitoa

Oma työnsä on auttaa nuoria, joilla päihteet jo haittaavat koulutusta, harrastuksia ja muuta elämää. Hoitoon meneminen kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen, ja nuori onkin saatava tse haluamaan hoitoa.

Rytkönen haluaa muistuttaa, että vain pieni osa kaupungin nuorista kuuluu porukoihin, joissa esimerkiksi huumeita käytetään.

– Suurella osalla menee hyvin, harrastavat ja koulu sujuu, Rytkönen muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat