HUSin teho-osastot täyttymässä koronapotilaista – Mäkijärvi listaa omat ehdotuksensa koko ajan pahenevan epidemian hillitsemiseksi

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi on huolestunut koronatilanteesta. Potilasmäärät sairaanhoitopiirin alueella kasvavat, mikä kuvaa sitä, että epidemiatilanne hankaloituu.

– Sairaalaan päätyy eniten tietenkin rokottamattomia, mutta myös joitakin rokotettuja siellä on joukossa.

Tänä aamuna HUSin sairaaloissa oli sairaalahoidossa yhteensä 72 koronapotilasta, joista 18 oli tehohoidossa.

– Siellä (teho-osastoilla) on aika täyttä, koska siellä on muitakin potilaita. Tässä tietysti huolestuttava seikka on, ettei ole kovinkaan monta vapaata paikkaa.

Tehohoitoon päättyy lähinnä rokottamattomia

Tehohoitoon joutuvista koronapotilaista lähes kaikki ovat Markku Mäkijärven mukaan rokottamattomia, joukossa on vain yksittäisiä rokotettuja potilaita. Kaiken kaikkiaan koronan takia sairaalaan joutuneista potilaista 75 prosenttia on rokottamattomia.

Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku koko maassa on nyt 228 tapausta sataatuhatta asukasta kohden kahden viime viikon aikana. HUSin alueella ilmaantuvuusluku on 302 eli toiseksi kokein. Tartunnan saaneiden kaksi suurinta ryhmää ovat Mäkijärven mukaan rokottamattomat ja alle 20-vuotiaat.

Pohjois-Pohjanmaalla kahden viikon ilmaantuvuus ylittää 400:n

Koronatartuntojen suurin ilmaantuvuusluku on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, 411 sataatuhatta asukasta kohti. Sairaanhoitopiirissä sairaalakuormittavuus on viime viikkoina vähitellen noussut ja on nyt korkeimmalla tasolla epidemian aikana. 

– Se ei ole heijastunut niinkään teho-osastolle, mutta meillä on potilaita koronaosastoilla. Tänä aamuna meillä oli sairaalassa yhteensä 18 potilasta, joista kolme teho-osastolla, vs. sairaanhoitopiirin johtaja Juha Korpelainen kertoi. 

Sairaanhoitopiirissä on 26 tehohoitopaikkaa, jotka pyritään pitämään 80-prosenttisesti täynnä koko ajan. Tämä on Korpelaisen mukaan optimaalinen tilanne, koska aina voi tulla onnettomuuspotilaita ja äkillisiä tarpeita.

– Ihan helposti ei voi laskea, kuinka monta koronapotilasta voi olla teho-osastolla. Mutta kun puhutaan alle viidestä koronapotilaasta, niin se ei vielä aiheuta sairaalatoiminnassa mitään erityisiä muutoksia.

Pohjalaismaakunnissa koronaepidemia ryöpsähti rajuimmaksi koko maassa 2:04
Pohjalaismaakunnissa koronaepidemia ryöpsähti viime viikolla rajuimmaksi koko maassa.

Rajoituksia, etätyötä, koronapassi ja maski

Mäkijärven mukaan epidemiatilanne on viime päivinä aina vain pahentunut. Hän peräänkuuluttaakin uusia toimia.

– Tarvitaan rajoituksia, mutta myös maskeja kannattaisi käyttää ja kyllä se etätyökin olisi järkevä ottaa käyttöön. Eli näitä konsteja, joiden on todettu vaikuttavan. 

– Samoin ravintolarajoitukset, joita on matkan varrella käytetty, niin ne ovat kyllä yllättävän tehokkaita, Mäkijärvi sanoi.

Lisäksi Mäkijärvellä on vielä yksi resepti: koronapassi ja maski. Se on hänen mukaansa aika turvallinen yhdistelmä moneen tilaisuuteen ja tilanteeseen.

Sairaalahoidossa 45 koronapotilasta perjantaita enemmän

  • Sairaalahoidossa nyt yhteensä 322 koronavirukseen liittyvää tautia sairastavaa eli 45 enemmän kuin perjantaina.
  • Sairaalassa olevista potilaista tehohoidossa 43 eli kaksi perjantaita enemmän.
  • Perjantain jälkeen raportoitu 2  616 uutta koronavirustartuntaa. THL ei julkaise päivittäisiä koronalukuja viikonloppuna.
  • Kahden viime viikon aikana raportoitu noin 12  700 koronatartuntaa eli noin 3  600 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
  • Perjantain jälkeen raportoitu yhdeksän uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Koronakuolemia epidemian aikana on raportoitu kaikkiaan 1  258.
  • 12 vuotta täyttäneistä 86,4 prosenttia saanut ensimmäisen rokoteannoksen, toisen annoksen saanut 81,1 prosenttia.
  • Kolmannen rokoteannoksen on saanut 3,8 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä.
  • Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen kunnan alueille kohdennetut kokoontumisrajoitukset sisätiloihin tulevat voimaan keskiviikkona ja ovat voimassa 19. joulukuuta asti

Lue myös:

    Uusimmat