Husilta tuli lopullinen linjaus rajoituskiistaan: "Nyt ei ole oikea aika purkaa" – vielä eilen Hus-johtaja toivoi Uudellemaalle entistä tiukempia rajoituksia

HUS:sta ehdotetaan lisärajoituksia Uudellemaalle:"Vaihtoehtoisessa mallissa epidemia kestää pahimmillaan jouluun saakka" 5:28
Video: Tästä syystä Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen puolestaan kannattaa tiukempia rajoituksia.

Nykyisiä rajoituksia ei ole tarpeen kiristää, linjaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ottaa tiedotteessa kantaa koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi vaadittaviin rajoituksiin ja toimiin. Sairaanhoitopiirin mukaan nykyiset rajoitukset ovat riittävät eikä niitä ole tarpeen kiristää.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu määrällisesti eniten koronavirustartuntoja. Hallitus päätti rajoittaa liikkumista Uudenmaan alueella, jotta koronavirus ei pääsisi voimakkaasti leviämään maakunnan alueelta muille alueille.

– Meillä ei ole vahvaa näkemystä Uudenmaan matkustusrajoituksen jatkamisen tarpeellisuudesta, mutta nyt ei ole oikea aika purkaa muita rajoituksia, Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen toteaa.

Tuomisen mukaan päätös rajoittaa liikennettä tehtiin ennen kaikkea muun Suomen suojelemiseksi. 

Useita näkemyksiä

Sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen puolestaan kommentoi MTV Uutisille aiemmin, että Uudellamaalla rajoituksia olisi syytä tarkentaa entisestään. 

– Tällä hetkellä rajoitustoimenpiteet purevat hyvin ja potilasmäärät lisääntyvät hyvin hitaasti eli on pelättävissä, että joudumme varsin pitkään ylläpitämään näitä rajoituksia, joten vaihtoehtoisena strategiana kyllä ehdottaisin, että kiristettäisiin vielä toimenpiteitä Uudellamaalla ja päästäisiin sitten nopeammin sellaiseen tilanteeseen, jossa rajoitukset voitaisiin poistaa, Lehtonen kommentoi.

Lehtosen arvion mukaan epidemia saattaisi jatkua jopa joulukuulle saakka, jos toimia ei kiristetä hetkeksi.

Hänen arvionsa mukaan toimet voisivat olla esimerkiksi hengityssuojainpakkoa ja julkisten kokoontumisten rajoittamista vain kahteen henkilöön. 

Lue myös:

    Uusimmat