Mainos

Hun Senin joukot voittoisia

Kambodzhassa heinäkuun alussa vallan kaapanneen Hun Senin joukot valtasivat tänään silminnäköijöiden mukaan maan luoteisosassa sijaitsevan O'Smachin kaupungin. O'Smach oli syrjäytetyn pääministerin, prinssi Norodom Ranariddhin joukkojen viimeinen tukikohta.

Kuningasmieliset joukot pakenivat kohti Thaimaan rajan pinnassa sijaitsevaa Anlong Vengin kaupunkia, joka on myös toisen pääministeri Hun Senin joukkoja vastaan taistelevien punaisten khmerien sissien tukikohta. Silminnäkijöiden mukaan alle 50 kuningasmielistä sotilasta jätti asemansa sunnuntaina ennen auringonlaskua.

Thaimaan armeijan mukaan kymmenen päivää kestäneissä taistelussa kumpikin osapuoli on menettänyt noin 50 sotilasta. Ainakin neljä haavoittunutta kuningasmielistä sotilasta päästettiin tänään Thaimaan puolelle saamaan hoitoa. Thaimaa ei vahvistanut uutista O'Smachin valtauksesta.

Taistelut alkoivat heinäkuun alussa, kun toinen pääministeri Hun Sen kaappasi vallan ensimmäiseltä pääministeriltä, prinssi Ranariddhilta. Pääministerit johtivat aiemmin hallitusta, joka muodostettiin vuoden 1993 vaalien jälkeen. YK valvoi vaaleja.

Hun Sen perusteli taistelujen aloittamista sillä, että Ranariddh on tuonut punakhmer-sissejä maan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa maanpaossa elävä Ranariddh on kiistänyt syytteen.
(STT-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.