Huhumylly pyörii – onko jättisuosittu poppari Robin Suomen euroviisuedustaja?

Robin on stressaantunut tekemättömyydestä 1:35
Robin näytteli Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa.

Hiljattain armeijan harmaista kotiutunut poppari Robin saattaa huhujen mukaan olla Suomen edustaja toukokuussa Israelissa järjestettävässä Eurovision laulukilpailussa.

Suomen edustaja seuraavin euroviisuihinjulkistetaan tiistaina 29. tammikuuta. Israelin Tel Avivissa järjestettävässä laulukilpailussa Suomea edustaa Ylen valitsema kutsuvierasartisti, jonka edustuskappale valitaan Uuden Musiikin Kilpailussa lauantaina 2. maaliskuuta.

Huhut euroviisuedustajasta vellovat villinä, ja viisufanien keskustelupalstoilla on spekuloitu paljon nimillä. Nyt kansainvälinen euroviisusivusto ESC Xtra on noteerannut spekulaatiot yhden suomalaisen nimen ympärillä. Asia huomioitiin myös sivuston Twitter-tilillä.

Aiemmin vain suomeksi levytettyä musiikkia esittäneen poptähti Robinin tekijätiedoista tekijänoikeuspalvelu Teostosta löytyy muutamia kansainvälisten tekijöiden kanssa tehtyjä kappaleita.

Robinin edellinen julkaisu on syksyllä 2017 julkaistu Me tehtiin tää -single, joka löytyi samaan aikaan julkaistulta Me tehtiin tää 2012–2017 -kokoelmalevyltä. Lokakuussa 2017 Robin esiintyi Hartwall-areenalla ja jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle.

Tauon aikana Robin, 20, suoritti varusmiespalveluksensa, joka päättyi viime vuoden lopulla.

Viisukuppila-sivuston keskustelufoorumilla on keskusteltu vilkkaasti Robinin mahdollisesta euroviisuedustajuudesta. Euroviisufanit ovat tutkineet listan kappaleista, joissa Robin on ollut tekijänä.

Teostoon rekisteröityjen teosten listalta löytyy kaksi tuoretta kappaletta, joilla on englanninkieliset nimet: Hiding ja Game Changer.

Hiding-kappaleen tekijöitä ovat Robinin itsensä lisäksi Andrew Holyfield, Christopher Holyfield, Jason Housman ja Ryuichi Flores. Kyseinen nelikko muodostaa Kepler-nimisen laulunkirjoittajatiimin.

Game Changer taas on merkitty Robinin ja Danielle Senior -nimisen brittiläisen laulunkirjoittajan nimiin.

Teosto-listalta löytyy myös kaksi muuta oletettavasti englanninkielistä kappaletta, Ferrari ja Seventeen. Tekijöiksi on merkitty James Bauer-Mein ja David Sneddon.

Robin vaihtoi manageria keväällä 2017. Hän on nykyään Comusic Entertainment -yhtiön artisti ja hänen managerinsa on Mikko Saukkonen. Yhtiössä vaikuttaa Sunrise Avenue -yhtyeen nokkamies Samu Haber.

Comusic Entertainmentin artisteista Sunrise Avenueta ja Niilaa on viety vahvasti kansainvälisille markkinoille.

Robin on saattanut kysyä euroviisukokemuksista vinkkejä muun muassa Softengine-yhtyeen jäseniltä. Hän levytti Suomea euroviisuissa vuonna 2014 Something Better -kappaleella edustaneen bändin kanssa Salamatie-kappaleen Robinin Yhdessä-albumille (2015).

Lue myös:

    Uusimmat