Mainos

HS: Pieni muutos puolitti terveyskeskuksen jonot – ilman lisärahaa

Matinkylän terveysaseman jonotusaika lääkärin vastaanotolle on puolittunut kahdesta viikosta viikkoon rahoitusta lisäämättä, kertoo Helsingin Sanomat.

Jonotusaika puolittui sen jälkeen, kun Matinkylän terveysaseman käytäntöjä muutettiin niin, että kaikille päivystysajoille tullaan ajanvarauksella.

Helsingin Sanomien mukaan myös hoitajien ja lääkärien työnjakoa sekä lääkärien työpäivien rakennetta selkiytettiin. Lääkäri voi nyt keskittyä yhteen asian työpäivän aikana eikä sukkuloinnilla esimerkiksi eri terveysasemien välillä ole tarvetta.

Käytäntöjä muutettiin ylilääkäri Olli Huuskosen johdolla. Aluksi ajatus herätti työntekijöissä vastustusta.

– Sanoin, että kokeillaan edes pari kuukautta. Valoin uskoa palavereissa ja kahvihuoneessa. Tuloksia alkoi näkyä nopeasti. Huomasimme, että jono lyhenee, Huuskonen selittää Helsingin Sanomille.

 Terveysasemalla pystytään nyt myös mittaamaan, kuinka monta ajanvarausta minäkin päivänä on tehty.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.