Mainos

HPY halusi Finnetistä tytäryhtiön

Yksityisten puhelinyhtiöiden vuoden päivät synnyttämä Finnet Oy kaatui ensi yrittämällä siihen, että Helsingin puhelinyhdistys HPY olisi halunnut tehdä uudesta yrityksestä tytäryhtiönsä, tamperelainen Aamulehti kertoo.

Neuvotteluosapuolet eivät ole aiemmin kertoneet, miksi uuden yhtiön synnyttäminen ei ole sujunut odotuksien mukaisesti. Maakuntien puhelinyhdistykset eivät voineet suostua HPY:n esitykseen, jonka mukaan HPY olisi saanut vähintään 60 prosenttia Finnetin osakkeista. Niiden ei kannattanut tyytyä 40 prosenttiin, sillä niillä on tällä hetkellä hallussaan noin 65 prosenttia yhtiöiden yhteisestä liikevaihdosta.

Ajatusta uudesta yhtiöstä ei ole kuitenkaan haudattu, vaan asian selvittely jatkuu. Maakunnalliset puhelinyhtiöt tarjoavat mallia, jossa niillä olisi 65 ja HPY:llä 35 prosenttia osakkeista. Ehdotus on tarkoitus saada valmiiksi lokakuun loppuun mennessä.

Finnet-yhtiö tulee huolehtimaan lähinnä matkapuhelinpalveluista sekä kauko- ja ulkomaanpuheluista, jotka nyt on järjestetty valtakunnallisten osakkuusyhtiöiden kautta.

Finnet on maakunnallisten yhtiöiden vastaus uudelle telemarkkinalaille, joka avaa paikallisverkot kilpailulle. Uusi yhtiö on tarpeen myös siksi, että telealan kehitys vaatii yrityksiltä huomattavasti nykyistä suurempia sijoituksia.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.