Hotellishampoot ja ravintoloiden kertakäyttöketsupit jäämässä historiaan EU:ssa
EU:ssa on päästy alustavaan sopuun pakkauksia ja pakkausjätettä koskevasta asetusehdotuksesta, kertoo ympäristöministeriö tiedotteessaan.
RKP:n europarlamenttiedustajan Nils Torvaldsin mukaan Suomen panttijärjestelmä on turvattu, kunhan muovi-, alumiini- ja lasipakkausten riittävän korkea kierrätysaste pystytään osoittamaan.
Hänen mukaansa muovin kierrätysaste tulee olemaan suurin haaste Suomessa.
– Ei ole mitään syytä salata, että tämän osatavoitteen saavuttaminen vaatii määrätietoisia toimia kansallisella tasolla, Torvalds sanoo tiedotteessaan.
Sen mukaan parlamentin ja neuvoston odotetaan hyväksyvän sovun kevään aikana ennen kuin asetus voi astua voimaan.
Asetus tulisi sovellettavaksi 18 kuukauden päästä sen voimaantulosta.
Ehdotus kieltäisi esimerkiksi majoitusalalla käytettävät pienet shampoo- tai vartalovoidepullot sekä elintarvikkeiden, juomien, mausteiden ja kastikkeiden kertakäyttöiset pakkaukset hotelli-, ravintola- ja catering-alan tarjoiluissa.
Myös hedelmien ja vihannesten kertakäyttöiset muovipakkaukset jäisivät näillä näkymin historiaan.
Etujärjestöt kyseenalaistavat
Suomi pitää tärkeänä, että uudelleenkäyttötavoite ei koske maitoa ja muita helposti pilaantuvia juomia, joille uudelleenkäyttöön soveltuvat pakkaukset eivät olisi elintarvikehygienian kannalta tarkoituksenmukaisia.
Suomi pitää hyvänä myös sitä, että viini on tavoitteiden ulkopuolella, koska uudelleenkäyttöjärjestelmien luominen olisi tuontituotteelle hankalaa.
Ruoka-alan etujärjestöt Elintarviketeollisuusliitto, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ja Kaupan liitto sekä Suomen Palautuspakkaus ovat kritisoineet asetusehdotuksen nopeaa etenemistä.
– Uhkana on, että suomalaiselta kaupalta ja elintarviketeollisuudelta edellytetään satojen miljoonien eurojen investointeja muun muassa uusiin pakkauslinjastoihin ja juomapakkausten keräysjärjestelmiin ilman, että tiedetään, tuovatko muutokset hyötyä ympäristölle, järjestöjen tiedotteessa todettiin perjantaina.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää