Hollywoodin tarkoin varjeltu salaisuus paljastui – he ovat nyt ovat virallisesti pari!

Foxx tapasi pelastamansa miehen isän 1:11
Jamie Foxx on sankari myös tosielämässä.

Katie Holmes ja Jamie Foxx esiintyivät ensimmäistä kertaa virallisesti yhdessä.

Yksi viihdemaailman tarkimmin varjelluista salaisuuksista paljastui maanantaina, kun Oscar-voittaja Jamie Foxx ja näyttelijä Katie Holmes saapuivat New Yorkissa pidettyyn Met-gaalaan yhdessä. Punaisella matolla tapahtui jotakin ennenkuulumatonta, sillä pari asettui yhdessä poseeraamaan kuvaajille.

Kuuluisan pariskunnan suhde ei kuitenkaan ole millään mittarilla tuore, sillä 40-vuotiaan Holmesin ja 51-vuotiaan Foxxin huhutaan pitäneen yhtä jo vuosia. Heidät bongattiin tanssimassa läheisissä tunnelmissa ensimmäistä kertaa jo vuonna 2013 hyväntekeväisyystapahtumassa Hamptonsissa. Tämän jälkeen parin on useasti nähty viettävän aikaa yhdessä – muttei koskaan virallisissa yhteyksissä.

Holmesin ja Foxxin kerrotaan salailleen suhdettaan muun muassa suojellakseen tyttäriään julkisuuden pyöritykseltä. Holmesilla on nyt 13-vuotias Suri-tytär näyttelijä Tom Cruisen kanssa ja Foxx on 25-vuotiaan Corinnen sekä 9-vuotiaan Annalisen isä. Sekä Holmes että Foxx panostavat myös voimakkaasti omiin uriinsa, joten kokoaikainen yhdessäolo ei edes olisi mahdollista.

– He viettävät aikaa myös erossa toisistaan. Molemmat matkustavat paljon ja heillä on myös omat elämänsä – mutta he ovat hyvin tyytyväisiä tähän järjestelyyn, nimetön lähde paljasti haastattelussa.

Holmesin otaksutaan pitäneen Foxxin kanssa matalaa profiilia myös ex-miehensä Tom Cruisen sekä parin suhteeseen liittyneen mediamyllytyksen vuoksi. Cruise ja Holmes menivät naimisiin vuonna 2006, ja tytär Suri syntyi samana vuonna. Pariskunta erosi vuonna 2012, ja Cruisen jopa pakkomielteisen omistautumisen skientologialle kerrotaan olleen syy pariskunnan välirikolle.

Lähde: E News

Lue myös:

    Uusimmat