Mainos

HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtaja voi huokaista helpotuksesta: Käräjäoikeus hylkäsi kaikki lahjussyytteet

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki lahjussyytteet Helsingin osuuskaupan ex-kiinteistöjohtajan lahjusjutussa.

Syyttäjien mukaan vuosina 1994–2012 kiinteistöjohtajana toiminut mies otti itselleen ja perheelleen noin 700 000 euron edestä lahjuksia muun muassa rakennusyhtiöiltä suosiakseen niitä työssään. Rahat menivät tytärten kilparatsastuskuluihin, syytetyn mukaan täysin laillisesti.

Ex-kiinteistöpäällikkö Jari Leivoa syytettiin perusmuotoisesta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa vuosina 2005–2012. Hänen työhönsä kuului esimerkiksi uusien liikepaikkojen suunnitteluttaminen ja rakennuttaminen.

Syyttäjän mukaan lahjojia olivat HOK-Elannon kiinteistöyksikön kumppanit.

Ei riittävästi näyttöä – syytteet hylättiin

Oikeuden mukaan siitä, että maksut olisivat olleet lahjuksia, ei esitetty riittävää näyttöä oikeudessa. Käräjäoikeus hylkäsi myös kaikkien lahjuksen antamisesta epäiltyjen syytteet, kirjanpitorikoksia koskevat syytteet ja esimerkiksi rakennusyhtiöiden yhteisösakkoon tuomitsemista koskevat vaatimukset.

Käräjäoikeus kiinnitti huomiota erityisesti siihen, oliko Leivon päätettävänä tai vaikutuspiirissä maksujen ajankohtana ratkaisuja, joissa Leivo olisi voinut suosia maksajaa.

– Oikeudenkäynnissä esitetyn todistelun perusteella esille on tullut sekä syytteen puolesta että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Käräjäoikeus on näytön arvioinnissaan päätynyt siihen, että maksujen lahjuksenluonteisuudesta ei ole esitetty tuomitsemiskynnyksen ylittävää riittävän vakuuttavaa näyttöä, oikeuden tiedotteessa vedetään yhteen laajaa tuomiota.

Leivo oli ennen käräjäpäätöstä epäilyn alaisena jo hyvän aikaa, sillä oikeusprosessi esitutkinta mukaan luettuna on kestänyt yli seitsemän vuotta.

Syyttäjä perusteli lahjusväitettä aikomuksella suosia

Leivon mukaan kaikki sponsorirahat käytettiin tytärten hevosurheiluun. Puolustus täsmensi useaan otteeseen oikeudessa, että ketään ei ole suosittu millään tavalla eikä minkäänlaista vahinkoa ole kenellekään syntynyt.

– Euroakaan ei ole tullut tilille, kaikki sponsorirahat on nostettu toteutuneita kilpailu- ja valmennuskustannuksia vastaan, Leivo sanoi oikeudessa.

Kansainväliselläkin tasolla kilpailleiden Leivon tyttärien vuosibudjetti oli Leivon mukaan yhteensä noin 40 000–50 000 euroa.

– Kyse on kalliista lajista. Tavallinen perhe ei voi ilman sponsoreita harrastaa lajia, Leivo sanoi.

Syyttäjä katsoi, että tuomioon olisi riittänyt se, että Leivo olisi ottanut vastaan lahjuksia suosiakseen rahan antajia. Syyttäjän mukaan mitään lahjuksen antajien suosimista ei siis edes olisi tarvinnut tapahtua. Syyttäjän mukaan Leivolla oli asemansa ja tehtäviensä perusteella ollut mahdollisuus vaikuttaa HOK-Elannon liikekumppanien saamiin sopimuksiin ja toimeksiantoihin HOK-Elannolta.

– Leivolla oli rahantarve ja asema, jossa oli mahdollisuus vaikuttaa edunantajan sopimusten saantiin HOK-Elannon kohteissa, syyttäjä totesi loppulausunnossaan.

Syyttäjä vaati Leivolle noin kolmen ja puolen vuoden vankeutta.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Uutista päivitetään tarvittaessa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja