Päiväkodissa työskennellyt Päivi Jalo sai hermovaurion hoitolapsen purtua häntä. Entinen hoitaja ei ymmärrä, miksi varhaiskasvatuksessa tapahtuvaan väkivaltaa ei puututa ajoissa.
Puolitoista vuotta sitten tapahtuneen työtapaturman takia Päivi Jalon, 41, työt hoitajana ovat ohi.
Vaikka haastattelu tehdään sisällä keittiön pöydän ääressä, Jalon vasemmassa kädessä on lämmittävä rukkanen. Käsineen avulla hermokivut pysyvät aisoissa.
Jalo kertoo rakastaneensa työtä päiväkodissa, mutta ei pelkää tuoda esiin myös alan nurjia puolia. Hoitolapsen pureman seurauksena puhjennut harvinainen kipusairaus on Jalon mukaan konkreettinen osoitus varhaiskasvatuksen ongelmista.
– On hienot suunnitelmat, mitä varhaiskasvatus pitäisi olla. Tosielämässä arki on kuitenkin selviytymistä.
Väkivaltaa ja uhkailua päivittäin
Jalo valmistui lähihoitajaksi parikymmentä vuotta sitten, ja hänellä on kokemusta myös päihde- ja huumeriippuvaisten kanssa työskentelystä.
Hän aloitti työnsä Turun kaupungin päiväkodissa pari vuotta ennen tapaturmaa.
Jalo toimi hoitajana normaaliryhmässä. Hänen mukaansa vaaratilanteita oli päivittäin. Toisinaan jopa useampia kertoja päivässä.
Jalo yritti tuoda ongelmia esiin, mutta kokee, että tilannetta vähäteltiin tai keinoja asioiden korjaamiseen ei ollut.
Artikkelin kursiivilla olevat kohdat ovat otteita Jalon lähettämistä sähköposteista. Vastaanottajina ovat viestistä riippuen niin työsuojeluvaltuutettu, työsuojeluviranomainen sekä kaupungin edustajia.
Lokakuu 2019
Puremista, potkimista, raapimista, tönimistä, silmälasien rikkomista, hiuksista repimistä, tavaroilla lyömistä/heittelyä… kuinka kauan pitää yrittää jaksaa.
Ennen onnettomuutta Jalo oli ottanut yhteyttä niin esimiehiin kuin työsuojeluun. Hoitajat olivat kirjoittaneet tapauksista muistiin ja todisteena oli kuvia vammoista.
Asiaa käsiteltiin palavereissa, mutta väkivaltaisten lapsien hoitamiseen ei kuitenkaan keksitty ratkaisua.
– Ei niistä tapaamisista ollut mitään apua. Sanottiin, että keinoja ei ole, ja että kyllä koulussa väkivaltaan sitten puututtaisiin.
Jalo itse yritti ennakoida väkivaltaisia tilanteita, mutta aina se ei ollut mahdollista.
Millaisia vaaratilanteita hoitajat kohtaavat? Millaista on elää harvinaisen sairauden kanssa? Katso videolta koko Päivin haastattelu. 4:31
Purema vei työkyvyn
Tiistaina 21. tammikuuta 2020 Jalo meni auttamaan hoitajakollegaansa väkivaltaisen lapsen kanssa. Tilanne ei juurikaan poikennut aiemmista. Raivokohtauksen saanut lapsi oli saatava rauhoittumaan.
Jalo otti lapsen syliinsä ja toinen hoitaja piti jalkapuolelta kiinni.
– Lapsi oli yrittänyt pariin otteeseen jo purra minua, mutta työkaverini oli ehtinyt väliin. Tilanne oli pikkuhiljaa kääntymässä voiton puolelle, kun lapsi puraisi käteen.
Jalo muistaa, kuinka toinen hoitaja säikähti puremaa, mutta sai irrotettua kiinni jääneet hampaat Jalon kädestä. Jalo itse uskoi kaiken olevan kunnossa. Olihan hän nähnyt pahempaakin.
Käsi alkoi kuitenkin tuntua oudolta, ja työvuoron lopuksi Jalo soitti päivystykseen. Hänelle sanottiin, että olisi syytä tulla lääkäriin viimeistään seuraavana päivänä.
Aamulla Jalon käsi ei enää toiminut.
Väkivallasta ei kerrota vanhemmille
Jalon mukaan suuri osa ongelmista laitettiin hoitajien osaamattomuuden piikkiin. Hoitajien väsymys ja epävarmuus sen sijaan purkautui ahdistuksena.
– Muistan eräänkin työpäivän, kun löysin työkaverin pukukaapilta itkemästä. Se väsymys ja riittämättömyyden tunne oli niin kova. Teet kaikkesi, mutta aina sattuu joko itseä, toista hoitajaa tai hoitolasta.
Huhtikuu 2020
Tyydytäänkö siihen, että varhaiskasvatus on vain lasten säilyttämistä ja hengissä pitämistä?
Niin kauan kun asioita lakaistaan maton alle niin mistä ihmeestä vanhemmat tietävät, miten paljon meillä sattuu –
Ongelmista ja väkivallasta ei saanut kertoa lasten vanhemmille. Tätä perusteltiin salassapitovelvollisuudella.
– Tehtiin selväksi se, että asioista ei tule huudella. Jos tieto ei kuitenkaan mene kotiin, eihän vanhemmilla ole keinoja tukea lasta. He voivat luulla, että lapsen ongelmien syy on kotona, vaikka se olisi päiväkodin väkivallan seurausta.
Päiviä huolettivat myös hiljaisemmat ja herkemmät lapset, jotka jäivät huomiotta hoitajien keskittyessä väkivaltaisiin lapsiin.
– Ilmapiiri oli sellainen, että riittää, kun koulussa kiusaamiseen puututaan. Vastuu sysättiin sinne.
– Moni ajattelee, että päiväkodin väkivalta on jotain pientä nahistelua, mutta se on paljon enemmän. Hoitajilla on todella vähän keinoja. Saat ottaa syliin ja rauhoitella, mutta siinä se.
Liian vähän hoitajia, liian paljon lapsia
Lokakuu 2019
Joka päivähän jotain tapahtuu…. potkimista, raapimista, tukistamista, lyömistä, päälle hyppäämistä, kun kaivat lelua sohvan alta, silmälasien rikkomista, repimistä, tavaroilla heittämistä… hyvä päivä on se, kun ei joudu lähtemään lääkäriin tai selviää ilman jälkiä.
Jalon mukaan väkivaltaisia lapsia ei otettu huomioon henkilökunnan määrässä ja hoitajamitoituksella ”kikkailtiin”. Hoitajavaje oli hänen mukaansa suurin syy vaaratilanteiden syntyyn.
– Väkivaltainen lapsi voi sitoa yhden hoitajan kokonaan. Se tarkoittaa sitä, että sillä toisella hoitajalla onkin yhtäkkiä 13 lasta katsottavanaan.
Lain mukaan alle 3-vuotiaiden ryhmässä jokaista kasvattajaa kohden saa olla neljä lasta. Sitä vanhempien ryhmässä tulee olla seitsemän lasta hoitajaa kohden.
Jalon mukaan tyypillistä on, että ulos mennään silloin, kun hoitajia on tarpeeksi paikalla, koska se näyttää hyvältä. Sen sijaan aamuisin ja iltapäivisin, kun lasten määrä vaihtelee eniten, myös hoitajien läsnäolosta karsitaan.
– Kokemukseni mukaan päiväkodeissa käytetään häikäilemättömästi hyväksi sitä, että lapsimäärä saa tilapäisesti ylittyä.
Reilu 60 prosenttia vastaajista kertoi, että he eivät ole saaneet koulutusta väkivallan ennaltaehkäisyyn.
74 prosenttia vastaajista kertoi, että tilanteita ei selvitetty tai seurattu jälkikäteen.
Avoimista vastauksista käy ilmi muun muassa huoli väkivallan lisääntymisestä viime vuosina.
Ongelmana nähdään erityislasten sijoittaminen tavallisiin ryhmiin sekä riittämättömät keinot ja koulutus puuttua väkivaltatilanteisiin.
Vastanneiden mukaan tilannetta voisi helpottaa muun muassa pienemmät ryhmäkoot, asianmukainen koulutus väkivaltatilanteisiin sekä avun tarjoaminen väkivaltaiselle lapselle.
Kyselyyn vastasi lähes 600 JHL:n jäsentä. Vastaajista noin 80 prosenttia on töissä päiväkodeissa.
"Hoitajan työt on nyt tehty"
Muutaman viikon päästä puremasta Jalolla todettiin CRPS, vaikea kipusairaus, jonka laukaisee yleisimmin raajojen vammat. Nyt Jalo on kärsinyt polttavista kivuista puolitoista vuotta.
– Se tuntuu siltä kuin olisi tulessa ja sukkapuikolla raavittaisiin ihoa rikki. On sekä erilaista polttelua että syväjäätä.
Jalo on opetellut elämään jatkuvan säryn kanssa, joskin ei vieläkään pysty elämään normaalia arkea. Säryn voi laukaista jo pelkästään bussin tärinä, ja toisinaan sairaus vie sänkyyn koko päiväksi.
Hoitajan töihin Jalo ei enää palaa. Se on edelleen kova paikka työtä rakastavalle perheenäidille.
Vakuutusyhtiön kustantamana hän opiskelee tällä hetkellä uuteen ammattiin, joskin opiskelua rajoittavat sairaudesta johtuvat kiputilat. Kokopäiväinen työ jäänee tulevaisuudessakin haaveeksi.
– Missään nimessä en syytä minua purrutta lasta. Hän on uhri siinä missä minäkin. Hänen tarpeisiinsa ei vastattu ennen kuin näin tapahtui. Tämä on kova hinta meille molemmille.
Koska Jalon sairausloma kesti yli 30 päivää, aluehallintovirasto teki tarkastuksen päiväkotiin. Tarkastuskertomuksen mukaan työnantaja oli laiminlyönyt väkivallan uhan työpaikalla.
– Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän pohdin, miksi asiaan ei puututtu aiemmin. Meillä puhutaan laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, mutta tuntuu nyt, että se on yksi iso kupla.
Huhtikuu 2020 Tuntuu, että ketään ei kiinnosta, mitä meidän arki on.
