HJK hankkimassa hyökkääjälupauksen Valioliigasta!

Helsingin Jalkapalloklubi ja Valioliiga-seura Crystal Palace ovat päässeet MTV Urheilun tavoittaman brittilähteen mukaan yhteisymmärrykseen englantilaishyökkääjä Luke Plangen hankinnasta.

Lontoolaislehti South London Press kertoi tiistaiaamuna, että HJK on kiinnostunut hankkimaan 21-vuotiaan englantilaishyökkääjän lainalle. Nyt sopimus on tiettävästi syntynyt.

Plange lentää MTV Urheilun lähteen mukaan Helsinkiin lääkärintarkastusta varten. Jos kaikki sujuu odotetusti, siirtyy Plange HJK:n riveihin tämän vuoden loppuun ulottuvalla lainasopimuksella.

Osto-optio vaikuttaa toistaiseksi epätodennäköiseltä, sillä Crystal Palace näkee nuoren hyökkääjälupauksen tulevaisuuden olevan Selhurst Parkilla.

Plange on Arsenalin ja Derby Countyn kasvatti, jonka Crystal Palace hankki itselleen yli miljoonan euron siirtosummalla tammikuussa 2022. Aiemmin hän on viettänyt lainajakson Carlislen ja Lincolnin riveissä.

Tällä kaudella Plange on esiintynyt lähtökohtaisesti Crystal Palacen U21-joukkueessa. Hän teki maanantai-iltana hattutempun Aston Villan akatemiajoukkueen verkkoon ja osunut yhteensä neljästi kolmeen otteluun. Valioliigassa Plange on ollut mukana kokoonpanossa otteluissa Burnleya, Tottenhamia ja Lutonia vastaan.

HJK oli aiemmin kiinnostunut hankkimaan Veikkausliigan entisen maalitykin Lee Erwinin libanolilaisseura Al-Ahedista. MTV Urheilun tietojen mukaan 29-vuotias ei kuitenkaan päässyt irti sopimuksestaan, mikä pakotti HJK:n etsimään hyökkääjävahvistuksia toisaalta.

Lue myös:

    Uusimmat