Hiustutkijan vinkit: Näin ehkäiset harmaantumista!
Hiustutkija uskoo, että oikealla ruokavaliolla ja parilla kikalla hiusten harmaantumista voi yrittää vältellä.
Hiusakatemian hiustutkija Annikki Hagros-Koski uskoo hiusten saamien vitamiinien ja hivenaineiden vaikuttavan niiden pigmentintuotantoon.
– Tärkein on mangaani, jota keho saa esimerkiksi täysjyvästä, pähkinöistä, palkokasveista, vihreistä vihanneksista, hedelmistä, perunasta ja ennen kaikkea metsämarjoista, Hagros-Koski listaa.
Lisäksi hän kehottaa popsimaan B5-vitamiinia, foolihappoa, kuparia ja varmistamaan, että ruokavaliosta saa tarpeeksi kalsiumia. Magnesiumia ja D-vitamiinia on syytä napsia purkistakin.
– Kalsiumia ei syödä purkista, vaan sen saa ruuasta, ei maitotuotteista, vaikka niin väitetään. Parhaat kalsiumin lähteet ovat kaikki kaalit, pikkukalat, vihreät kasvikset, kuivatut viikunat. Kaikkialla on kalsiumia, se vaan ei imeydy ilman D-vitamiinia ja magnesiumia.
Ravinteista ei kuitenkaan ole hyötyä, jos ne eivät pääse perille hiuspohjaan. Siksi tulisikin aktivoida hiuspohjan ääreisverenkiertoa päänahan hieronnalla, Hagros-Koski suosittelee. Päänahan verenkiertoa voidaan aktivoida myös erilaisilla hoidoilla.
Markkinoilla on jo muutamia pillereitä, joilla luvataan tuloksia harmaiden ehkäisyssä. Hagros-Koski huomauttaa, ettei vanhaan kasvuun saa kuitenkaan pigmenttiä, ainoastaan uuteen kasvuun.
– Hiusten kasvuikä on 2-6 vuotta perimästä riippuen, joten minimiaika on syödä hiusten kasvuiän verran näitä valmisteita ja joka päivä hierottava päänahkaa tai käytettävä Bemer - tai Hiuslaser hoitoa 2-3 kertaa viikossa.
Lue myös:
Uusimmat
-
07:34
Veikkausliigan uusi komeetta oli "liian hidas ammattilaiseksi" – uran ensimmäinen pääsarjapesti käynnistyi järkytyksellä Suomessa: "Mielessäni kävi paluulento kotiin"
-
07:21
Moni suomalainen sairastaa tätä salakavalaa tautia tietämättään – diagnosoiduistakin tapauksista merkittävä osa huonossa hoitotasapainossa
-
07:00
Esapekka Lapin raaka kritiikki herättää ihmetystä: "Pakko pitää maltti sen kanssa"
-
06:45
Suositun Hautalehto-dekkarisarjan luoja Christian Rönnbacka on myös rommitislaamon osakas: "Se on pärjännyt aika hyvin"
-
06:45
Ylivieskan koulupuukottaja löi veitsen entisen kaverinsa selkään ja hymyili – väitti päähänpistoksi, vaikka googlasi tappoja ja murhia juuri ennen tekoa
-
06:33
Tämä on onnenpäiväsi, jos olet aina halunnut nähdä automaatuskan – "Piti ottaa kamera esiin, jotta ihmiset uskoisivat"
-
06:30
NHL-luotsi sekosi täysin Aleksander Barkovin ja kumppaneiden edessä – siitä alkoi finaaleihin asti kantanut tarina
-
06:20
Suomessa on jopa tuhansia taloyhtiöitä, joiden kannattaisi varautua alasajoon – "Joissain tilanteissa on niin, että asunnon arvo on nolla"
-
06:01
Kenestä Jukka Jalosen seuraaja Leijoniin? Karri Kivi nostaa esiin yllättävän ehdokkaan – "Kovissa liemissä keitetty"
-
06:01
Puolustusvoimien entinen komentaja: Ukrainalla on edessään vakava näytön paikka
-
05:40
Poliisi tutkii röyhkeää rikossarjaa Espoossa – Senjan ala-asteikäinen poika ryöstettiin bussissa keskellä päivää: "Miten joku kehtaa toimia tuolla tavoin?"
-
ti 30.5.
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seurasi sotaa
-
ti 30.5.
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
ti 30.5.
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
ti 30.5.
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
ti 30.5.
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
ti 30.5.
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
ti 30.5.
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
ti 30.5.
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
ti 30.5.
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
Lataa lisää