Historiantutkija: Sinivalkoinen valhe -elokuva moraaliton ja epä-älyllinen

Historiantutkija Erkki Vettenniemi syyttää uutta doping-elokuvaa moraalittomuudesta.

Sinivalkoinen valhe -elokuva on täysin moraaliton ja epä-älyllinen, Erkki Vettenniemi sanoo.

– Koko kolmen vuoden tutkimustyön elokuvassa ei kertaakaan todeta sitä perustavanlaatuista faktaa, että urheilijan suorituskyvyn rajaton kehittäminen on ollut sallittua ja hyväksyttyä suurimman osan modernin urheilun historiasta.

Vettenniemi uskoo, että kyseisen seikan esittäminen veisi pohjan koko teokselta.

– Katsoja huomaisi, ettei väitettyä sääntörikettä ole edes ollut olemassa silloin kun sen väitetään tapahtuneen. Tiettyjä aineita kiellettiin ja luokiteltiin dopingiksi vasta 1960-, 70- ja 80-luvuilla.

"Myyntikikkana panettelu"

Vettenniemen mielestä on käsittämätöntä, että vaikka ihminen olisi aikoinaan noudattanut oman aikakautensa sääntöjä, hänet voidaan myöhemmin julkisesti häpäistä.

– Ei keskustelua rikoksen tekijöistä voida käydä, jos mitään rikosta ei ole tapahtunut. Urheilijoita moralisoidaan ja syyllistetään tässä elokuvassa täysin perusteettomasti nimeltä ja huhupuheiden perusteilla.

Vettenniemi pitää myös elokuvan markkinointia epäeettisenä.

– On hurskastelua väittää, että pyrittäisiin muka avoimeen keskusteluun ja urheilijoiden rohkaisuun, kun koko elokuvan myyntikikaksi on otettu se, että saadaan yksi urheilija panettelemaan toista urheilijaa – jopa yleistä arvostusta nauttivaa kansallissankaria, Vettenniemi viittaa Juha Mietoon.

– Sitten kehdataan vielä sanoa, ettei kyse ole yksilöistä vaan kokonaisuudesta.

"Hurjempiakin huhuja kiertää"

Vettenniemeä ihmetyttää, että koko dopingvyyhtiä ylipäätään enää jaksetaan kaivella.

– Elokuvan asiasisällössä ei ole mitään, mitä ei olisi tullut julkisuuteen jo aikaisemmin. Huhuja kyllä kiertää paljon hurjempiakin – tässä vain kehdattiin tuoda pari sellaista julkisuuteen.

Vettenniemi sanoo, että moralisoiva närkästys lietsoo moraalista paniikkia.

– Minun tai kenenkään muunkaan piipitykset eivät riitä kumoamaan tällaisten dokumentin tekijöiden ja tietyn kohusta elävän median aikaansaannoksia. Tosiasiassa ei tarvitsisi käyttää kuin arkilogiikkaa huomatakseen, että jos jokin asia tai aine ei ole ollut joskus kielletty, niin silloin kenelläkään ei ole syytä sitä paheksua.

Kritiikkiä valvontakoneistolle

Yhden hyvän asian Vettenniemi Sinivalkoinen valhe -elokuvassa kuitenkin näkee.

– Loppumetreillä asiantuntija kertoo, että kaikki dopingin vastaiset kontrollitoimet ovat täysin tehottomia. Asiansa osaavat ihmiset pystyvät kyllä selviytymään testeistä, vaikka he käyttäisivät kiellettyjä aineita – suhteet oikeissa paikoissa suojelevat.

Vettenniemen mielestä tästä on turha moralisoida urheilijoita.

– Valvontakoneisto ei nauti heidän luottamustaan. Miksi urheilijat kunnioittaisivat systeemiä, jolla heidän ammatinharjoittamista rajoitetaan muiden kuin heidän itsensä toimesta?

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös:

    Uusimmat