Onko antidoping-toiminta tuhoon tuomittua huippu-urheilijoiden piinaamista, ja käsitys dopingista puhtaasta pelistä silkkaa utopiaa? Urheilumaailmaan perehtynyt yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Vettenniemi ei pelkää kritisoida "pissapoliisia".
Urheiluhistoriaa tutkinut Erkki Vettenniemi kulkee omaa valtavirrasta poikkeavaa tietään kilpaurheilun ja doping-keskustelun kentällä. "Pissapoliisien" kritisoija peräänkuuluttaa urheilijoiden voimaannuttamista ja ammatillista järjestymistä tiukkojen doping-säännösten sijaan.
Doping-keskustelua kansainvälisesti seuranneen Vettenniemen mukaan Suomessa aihetta ei käsitellä avoimesti ja kriittisesti.
– Lahden tapahtumista muokattiin julkisuudessa sellainen skandaali, kaikki kommentoijat arkkipiispasta tasavallan presidenttiin paheksuivat, hän huokaa.
– Suomessa on yhtenäiskulttuurin perinne tässä ja monissa muissakin asioissa.
Hän toivoo, että sivullisten ja median sijaan urheilijat itse saisivat vielä jonain päivänä päättää omasta ammatinharjoittamisestaan.
Puhdas utopia?
– Urheilussa ei ole mitään ikuista jumalallista etiikkaa. Kilpaurheilu on jo sinänsä ihmisten sääntöjen luoma sosiaalinen konstruktio, jonka puitteissa kilpaillaan fyysisestä paremmuudesta, Vettenniemi toteaa.
– Puhtaus urheilussa ymmärretään tällä hetkellä sääntöjen noudattamisena. Mutta säännöt ovat varsin tuore keksintö, ja alati ailahtelevaisia ja tulkinnanvaraisia. Mikä on kiellettyä, ja mikä ei?
Keskustelu lääkeaineiden käytöstä keskittyy urheilijoihin, mutta Vettenniemi liittäisi siihen koko nyky-yhteiskuntaa koskevan medikalisaation. Hän myös muistuttaa, että jo 1800-luvulla urheilusuorituksiin haettiin lisätehoa vaikkapa heroiinista, kokaiinista ja morfiinista.
– Mitään urheilun alkutilaa, puhdasta paratiisia, ei ole ollut. Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä hurjempaa se touhu on ollut, hillitsemätöntä kokeilua ja voiton viehätystä. Se on kilpaurheilun sisäänrakennettu luonne, että pyritään ylemmälle ja korkeammalle ja haetaan siihen keinoja.
