Urheilusuoritusten parantamiseen on menneinä vuosikymmeninä pyritty mitä ihmeellisimmillä piristeillä. Aikana ennen tietoa dopingin vaaroista ja valvonnasta mitalin toivossa vedettiin niin viinaa, amfetamiinia kuin nitrojakin.
Suomen Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä vahvistaa, että ennen vanhaan dopingiin ei suhtauduttu yhtä kielteisesti kuin nykyään. Menneiden vuosikymmenten suosituin piriste oli pitkään amfetamiini.
– Useimmiten käytettiin amfetamiinia tai sen sukuisia aineita. Amfetamiini antaa kestävyyttä ja räjähtävyyttä, ja se piristää, Seppälä listaa.
1900-luvun alkupuoliskolla amfetamiinin käyttö on aiheuttanut jopa kuolemantapauksia, esimerkiksi lämpöhalvauksen ja rasituksen yhteydessä. Suomessa näitä tragedioita ei Seppälän mukaan ole sattunut. Hän kuitenkin muistuttaa, että kuolemantapauksia on hankala arvioida, sillä ne harvoin aiheutuvat yksittäisistä pillereistä tai ruiskeista.
– Esimerkiksi anabolisten steroidien käyttö lisää kuolleisuutta, kun sitä on pari vuotta jatkunut. Ennenaikaisen kuoleman riski on silloin noin viisinkertainen.
Viinasta haettiin apua suoritukseen
Anaboliset steroidit rantautuivat meille 1960-luvulla. Jo sitä ennen urheilusuorituksiin haettiin lisää pontta perisuomalaisesta piristeestä: alkoholista.
– En tiedä, oliko siitä hyötyä. 1950-luvulla sitä saatettiin ottaa pieninä annoksina silloin tällöin, se oli hyväksyttävää, Seppälä kertoo.
Urheilijasankarit ovat napsineet jopa sydänlääkkeitä, kuten digoksiinia ja nitroglyseriiniä.
– Ne eivät saaneet suosiota, sillä huomattiin, etteivät nitrot paranna suoritusta. Kaikkea on kuitenkin pyritty kokeilemaan.
