Historiallinen muutos: Aviottomina syntyneiden vauvojen määrä ohittaa avioliittoon syntyneiden määrän ehkä jo tänä vuonna
Joka vuosi yhä suurempi osa lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella Suomessa. Jos edellisvuosien tahti jatkuu entisellään, kuluvana vuotena aviottomana syntyvien lasten määrä ylittää ensi kertaa maan historiassa avioliitossa syntyvien lasten määrän.
Tieto on laskettavissa Tilastokeskuksen tilastosta.
Syntyneiden vauvojen määrä on laskenut jatkuvasti kymmenien vuosien ajan Suomessa, samaan aikaan on laskenut myös avioliittoon syntyneiden osuus.
Perinteisesti valtaosa vauvoista on syntynyt naimissa oleville vanhemmille. Vielä koskaan Suomen historiassa avioliiton ulkopuolelle syntyneiden vauvojen osuus ei ole ylittänyt avioliitossa syntyneiden lasten määrää.
Ensi kertaa Suomen historiassa avioliiton merkitys näyttää hiipuneen niin paljon, että aviottomana syntyneiden lasten määrä saattaa pian ylittää avioliittoon syntyneiden määrän. Tilastojen perusteella tämä tapahtunee joka tapauksessa vääjäämättä lähivuosina, nopeimmillaan rajapyykki saatetaan ylittää kuluvan vuoden 2023 aikana.
Muutos tänä vuonna?
Tilastokeskus ei ole julkaisuut vielä vuoden 2022 lukuja, joten tuorein tilastotieto on saatavissa vuodelta 2021. Tuolloin Suomessa syntyi 49 594 vauvaa ja heistä niukka enemmistö eli 52,3 prosenttia syntyi avioliitossa.
Vuotta aiemmin vuonna 2020 avioliitossa syntyneiden vauvojen osuus oli 53,9 prosenttia ja kaksi vuotta aiemmin vuonna 2019 heidän osuutensa oli 54,6 prosenttia. Jos kehitys jatkuu yhtä kiivaana, kuluvana vuotena avioliiton ulkopuolella syntyneiden vauvojen määrä ylittää avioliittoon syntyneiden määrän.
Muutos alkoi 1990-luvulla
Vuonna 2010 avioliitossa syntyi 58,9 prosenttia vauvoista ja vuonna 2000 sama osuus oli 60,8 prosenttia.
Merkittävin muutos asiassa näyttää tapahtuneen 1990-luvulla, jolloin avioliittoon syntyneiden lasten osuus romahti yhdessä vuosikymmenessä 13,5 prosenttiyksikön verran.
Vuonna 1990 kolme neljästä lapsesta (74,8%) syntyi avioliitossa oleville vanhemmille. Vuonna 1999 enää kaksi kolmesta vauvasta (61,3%) syntyi avioliittoon.
Avioliittoon syntyneiden määrän vauvojen osuus kaikista vauvoista alkoi laskea kuitenkin selvästi jo 1970-luvulla.
Vuonna 1980 avioliittoon syntyneiden prosenttiosuus oli 86,9 prosenttia. Vuonna 1970 avioliittoon syntyi 94,2 prosenttia kaikista kyseisenä vuotena syntyneistä lapsista.
Tilastoissa pääsee kahlaamaan tämän asian tiimoilta aina 1700-luvun jälkimmäiselle puoliskolle saakka, jolloin lapsista 97,1 prosenttia syntyi avioliittoon. 1800-luvulla sama luku oli 93,3 prosenttia.
Uusimmat
-
09:39
Karhu liikkui Lieksan keskustassa
-
09:39
Venäjä on sulkenut kaksi lentokenttäänsä – tämä tilanteesta tiedetään
-
09:38
Huuhkajien luottopelaajan jalka murtui – sivuun kuukausiksi
-
09:31
Kanadan romahdukselle armotonta kuittailua jopa jääkiekkoliitolta
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
07:40
Matala testosteronitaso vaaraksi miehelle – tutkimus havaitsi kohonneen kuolemanriskin
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
Lataa lisää