Mistä himoshoppailussa on oikein kysymys? Hyvän mielen vaatekaappi -teoksen kirjoittanut Rinna Saramäki uskoo, että ostovimma ja nautintoshoppailu kumpuavat opituista tavoista käsitellä tunteita – niin positiivisia, kuin negatiivisiakin.
Ostoskori on jälleen täynnä tavaraa. Nurkat ja vaatekaappi sitäkin enemmän. Kaikista ostoksista ei ole edes irrotettu hintalappuja. Kuulostaako tutulta?
Himoshoppailijalle ostelu voi toimia ikään kuin harrastuksena, osana ajanvietettä. Osa himoshoppailjoiksi itseään kutsuvista puolestaan kuvaa, ettei pysty vastustamaan kiusausta laisinkaan. On vain pakko ostaa.
– Suurin osa ihmisistä, jotka kuvailevat itseään termillä himoshoppaaja, eivät oikeasti ole täysin pitelemättömiä. Sanoisin, että se on ennemminkin tapa, kirjailija Rinna Saramäki kuvaa.
Kaikki eivät shoppaile ainoastaan silloin, kun mieli on maassa ja kaipaisi hieman piristystä.
Himoshoppailija on tottunut menemään kaupoille ahdistuneena, jännittyneenä tai jopa onnellisena: shoppailu on tapa, jolla saadaan aikaan muuta ajateltavaa, onnen tai onnistumisen tunteita.
– Ja se toimii – mutta vain hetkellisesti. Vaikutus kestää ainoastaan enintään kolme viikkoa, oli hankinta sitten sukka tai kartano, Saramäki kuvaa.
Shoppailusta haetaan herkästi mielihyvää, jolloin valinnatkaan eivät ole välttämättä kovinkaan järkeviä. Ongelmashoppailun syytkin kun ovat usein tunneperäisiä.
– Esimerkiksi murheellisena ei tule ostettua mitään hyödyllistä, kuten tukisukkahousuja ja hyvin istuvia rintaliivejä, vaan kauniita esineitä. Shoppailu on vain oheistoimintoa.
Milloin kyse on ostelusta, milloin puolestaan himoshoppailusta?
Shoppailu toimii mielihyvän hakemisena tai tuo kontrollin tunteen, ostaminen on puolestaan välttämättömien tavaroiden hankkimista. Himoshoppailijan ostoskoriin ei ilmesty käytännöllisiä tuotteita, vaan kaupoilla pitää käydä erikseen ostamassa ne tuotteet, mitä todella tarvitsee.