Mainos

Hiihtäjille kahden vuoden kilpailukiellot

Hiihtoliitto on tuominnut kaikki dopingista kiinni jääneet suomalaishiihtäjät kahden vuoden kilpailukieltoon.

Valmentajista Kari-Pekka Kyrö ja Jarmo Riski saivat elinikäisen toimitsijakiellon. Hiihtojoukkueen lääkärit Juha-Pekka Turpeinen ja Pirkka Mäkelä saivat myös elinikäisen toimitsijakiellon.

Kahden vuoden kilpailukiellon saavat Mika Myllylä, Jari Isometsä, Janne Immonen, Harri Kirvesniemi, Virpi Kuitunen ja Milla Jauho. Tuomiot vahvistaa lopullisesti Kansainvälinen hiihtoliitto ensi kuun lopulla.

Hiihtäjä Jari Isometsä kommentoi Hiihtoliiton doping-rangaistusta yllätyksettömäksi.

Isometsä sanoi, että liiton asettama kilpailukielto on vain väliportaan asettama rangaistus, lopullisen päätöksen tekee Kansainvälinen hiihtoliitto.

Isometsä kertoi, että kilpailukiellon saaneiden hiihtäjien asianajajat ovat olleet yhteydessä toisiinsa, mutta vielä tänään ei oltu sovittu yhteisiä toimia. Isometsän arveli, että yksi mahdollisuus on odottaa ensi kuun lopussa kokoontuvan kansainvälisen hiihtoliiton päätöstä ennen toimia.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.